lauantai 31. toukokuuta 2014

Kesäjalat

Laitetaan ensin kuva jostain nätistä ja söpöstä ettei kukaan järkyty varvaskuvista tahtomattaan.. :D
Ja kyllä kelpaakin tämmöistä kuvaa esitellä, mansikka kukkii omalla pellolla, ja kun jokainen mansikkapuska näyttää olevan yhtä ahkera kukkimaan niin niitä tulee ja paljon.. Kuvassakin näkyy alle puolet tuon yksilön kukista. Ja noita mahtaa pellossa pönöttää kolmisenkymmentä. Ja meidän pihan mansikat on isoja ja makeita! En malta odottaa, herkkua! :P


Kesälle luvassa olevista herkuista turvonneisiin koipiin.. :D Eilen illalla sain viimein aikaiseksi kiinnittää hieman huomiota myös varpaisiin. Rupesi kuluneet lakat vähän kyllästyttämään, varsinkin jos nyt taas pian lämpenee niin kehtaa ehkä melkein ihmisten ilmoillekin lähteä. Olikin aika ähellystä, sen verran jumissa kroppa, ja edelliset lakkajämät piti poistaa foliotekniikalla kun glitteriä oli enemmän kuin laki sallii.. :P

Teki mieli lakata varpaankynnet ihan rehellisen punaisiksi tällä kertaa! Vähän kyllä mietitytti tuokin miltä tulee näyttämään. Kävi meinaan tuossa kuukausi-pari sitten pieni vahinko jalkojen kanssa. Tai kynsien. Viileämmillä keleillä itsellä palelee varsinkin jalat, ja niinpä aika pahasti oli koivet jääneet huomiotta. Itsellä on aika paksut varpaankynnet, ja nuo isovarpaiden kynnet vielä kasvaa aika ylöspäin törröttäen.. Erittäin helppo kolhia. No nyt ne paksuuden lisäksi oli vielä kuivuneet ihan kunnolla, ja mitähän tapahtuu koville, paksuille ja kuiville kynsille kun ne johonkin lyö? No nehän menee rikki, poikki ja pinoon.. 

Oikean jalan isovarpaan siis kolhin johonkin, ja ensi alkuun kuvittelin että ihan vaan kärjestä lohkesi pala. No, lyhensin ja siistin kynnet mutta enpä kiinnittänyt sen enempää huomiota asiaan.. Seuraavana päivänä tulikin varvas sitten aika kipeäksi! Katsoin sitten koipea tarkemmin ja halkihan se kynsi oli mennyt kolauksesta, melkein koko mitalta ja pitkittäin.. Siinä saakin hetken olla paikkailemassa varpaankynttä että kasvaa halkeama pois. Ei onneksi siis verta tullut tai muuta, mutta ihan semmoinen ohuen ohut halkeama joka tosiaan oli kipeämpi mitä voisi kuvitella. Onneksi oli jemmassa paikkaustarpeet. Aika paksusti saakin paikata tuommoisen, ja ihan siitä syystä edellinen lakkaus olikin tukeva glitterlakkakokoelma, sen verran epätasaiseksi jäi.. :D 

Nyt kun uuden paikan olin laittanut joku aika sitten niin siitä tuli sen verran siisti että ajattelin cremelakankin olevan ihan siedettävän näköinen. Tai no, on se lakattuna nyt parempi kuin ilman, johan epämääräisen harmaata varpaankynttä joku luulisi tautiseksi.. :D Uusittu paikka on ollut siis pelkästään kirkkaan lakan alla vähän aikaa, muista kynsistä en ollut jaksanut viimeksi glittereitä poistaa kun ei jumppailu kiinnostanut :D


Tulipas selostusta yhdestä varpaasta.. :D No, tämmöiset. Kynsillä Golden Rose Rich Color 21, pari kerrosta. Jos varpaankynsien lakkaaminen olisi hiukan helpompi toimitus niin yksikin riittäisi. Ja jostain syystä varpaankynnetkin oli jotenkin pakko koristella ja niinpä ähelsin sinne vielä kasan kirkkaita strasseja. Hullun hommaa. 

Jännä nähdä seuraavalla kerralla kun lakkauksia varpaista poistelee että miltä näyttää, en nimittäin laittanut aluslakkaa näihin.. Siis rikkinäisellä kynnellähän se on paikan päällä mutta muissa ei. Mahtaapa olla nätisti värjäytyneet, kun tosiaan aika kuivat ovat. Vähäiset siivousyritykset ympäriltäkin olivat aika yhtä tyhjän kanssa, aika hurjia ovat nämä punaiset värjäämään.

Kirkkaanpunaiset kynnet strasseilla.. Sormissa tämä lakkaus taitaisi kirkua joulua? :D Näin ainakin kuvittelisin. Ehkei varpaissa kuitenkaan, paljaat jalat ja lakatut kynnet taitaa olla kesäiset oli ne sitten minkä väriset hyvänsä.. :)

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Valkoista ja neonniittejä

Viihdyin yllättävän hyvin fimokynsillä! Ihmeellisesti epätasaisuus ei häirinnyt niinkuin kuvittelin. Eli eiköhän noita toistekin kynsille päädy, nuo edelliset kynnet oli sen verran mieluisat. Kaupassakin myyjä niitä ihasteli, olipa mukavaa :)

Ostin tuossa joku aika sitten mimaxilta hyrrän neonniittejä, nyt sai vihdoin ja viimein niitä kynsillekin asti. Vähän oli kyllä ideat hukassakin miten näitä ensin käyttäisi.. Aloittaessani lakkailua huomasin vaan vähän tylsän jutun näissä niiteissä.. Hyrrässä on kahta eri kokoa niittejä, isommat on kaikki aika littanoita ja sileitä, mutta pienissä puolet väreistä on vähän korkeampia ja kulmikkaita.. Olin kuvitellut että kaikki oli noita ihan litteitä, höh. Tuosta huolimatta nyt aloin tekemään kynsille koristelua juuri niin kuin olin suunnitellut. Pohja lakattu valkoiseksi Gina Tricot'n valkoisella lakalla, kaksi kerrosta. Yksikin reilu kerros olisi riittänyt jos ei olisi tullut sössittyä sudin kanssa.. :D


Kivan pirtsakat! Tuli tosiaan napsaistua kynsiä reippaasti lyhyemmäksi, alkoi olla hiukan epäsiistin näköiset kun menee pituuden myötä muotopuoliksikin.. Ja epäkäytännöllisyyttäkin alkoi olla havaittavissa, en saanut normaalisti sormien päillä auki muksun turvaistuimen turvavöitä.. :D Tuon lyhennyksen jälkeen olikin vähemmän sälää jäljellä, sen fimokasan liottelu foliotekniikalla ei houkutellut.. 
Kynsimien lyhennyttyä olikin helpompi keksiä niiteillekin käyttöä, ja pohjavärikin oli helpompi valita, tykkään että valkoinen lakka näyttää hyvältä suhteellisen lyhyillä kynsillä. :) Olispa nuo niitit vaan olleet kaikki litteitä.. Pinkki, keltainen ja oranssi ovat siis niitä kulmikkaampia tapauksia. Ei se nyt kauempaa erotu mutta silti vähän tylsä juttu.


Ja vielä parit ostokset päälle. Pari päivää sitten kävin kaupungilla haahuilemassa ja menin vilkaisemaan Sokoksen alelaarit, ja kerrankin poisto-OPIt oli oikeasti edullisia, vitosen pullo. :) Aika tummia sävyjä oli tarjolla, kaksi kotiutin. Vant to bite my neck? sekä Opi...eurso euro. Tämmöiset sävyt ovatkin puuttuneet kokoelmasta, en nyt pelkästään näitä ole kynsille kaivannut mutta joihinkin koristeluihin olisi joskus tarve ollut. Violetti varsinkin aika syksysävy, silti jo suunnittelen paritusta ainakin Fantasy Firen sekä jonkun flakien kanssa. Tai miltähän näyttäisi holotopperin kanssa? :)

maanantai 26. toukokuuta 2014

Hopotus, Del Monte Smoothie

Pääsin jälleen mukaan Hopotuskampanjaan, tällä kertaa aika herkullisissa merkeissä.. Pääsin testaamaan tuoteuutuutta, Del Monte Smoothieita! 



Pääsin hakemaan paketteja ihan täydelliseen aikaan, viikonloppuna kun oli kunnon helteet niin nämä kyllä maistui! Puikkoja on kahta makua, mangoa ja vadelmaa. Kolme kappaletta per paketti ja hintaa näillä on nelisen euroa. Ja kevyitä! Tykkään muutenkin enemmän raikkaista sorbeteista kuin jäätelöistä niin tämä sopii kuin nenä päähän. Molemmat oikein hyviä, mango omasta mielestä ehkä parempi, vadelma oli aika makea. 


Ja kynnetkin sopii kuvaan.. :D Molemmat kesäherkut kelpasi varsin hyvin myös miehelle ja tenavalle. Oisin kyllä voinut syödä nämä ihan yksinkin.. :D

Varmaan tulee toistekin ostettua näitä pakkaseen. :)


Jos tämmöiset tuotetestailut kiinnostaa niin tästä pääsee liittymään! Suosittelukoodini on HOP12272

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Hedelmäistä

Huh hellettä! Aurinkorasvalla läträtty pullollisen verran jo, ja täytyy sanoa että ilman tuon tenavan uima-allasta en työntäisi varvastakaan pihalle.. :D Onneksi allas on melkein parin metrin levyinen niin itse mahtuu lillumaan kunnolla ja lapsellakin tilaa leikkiä. :) Kyllä se on kesä. Lämpömittarikin näyttää hellelukemia varjon puoleisella ikkunalla puolipilvisestä säästä huolimatta. Tulee kyllä pilvet tarpeeseenkin välillä. Ehkä sitä raaskii ulkonakin olla, kun siitepölyallergiaoireetkin alkavat tässä hellittää..

Aurinkoisen sään innoittamana kesäisen kirkkaat kynnetkin!


Ulkokuva, pilvistä. Kirkuvan kirkasta oranssia, hiukan glitterlakkaa kärkiin töpöteltynä ja hedelmäfimoja kunnon annokset. Fimot olivat lakkaushaaste-ryhmässä pari viikkoa sitten aiheena mutta silloin en jostain syystä saanut aikaiseksi. Nyt sitten korjataan asia. Tämä olikin ensimmäinen kerta kun fimot käytössä täällä päin. Näön puolesta tykkään kyllä, saa vaan nähdä kauanko jaksan näin röpelöisillä kynsillä olla, joko kohta epähuomiossa alan repiä noita pois.. Hirveästi törröttäviä reunoja ei kyllä ole, reilun seche vite-kuorrutuksen ansioista. Vähän näitä katsellessa tekisi mieli kyllä peittää kaikki kynnet kokonaan fimoilla.. :D Poistaminen olisi todennäköisesti kyllä aika karmeaa.


Sisällä ilman salamaa. Tuo oranssi on ihan huikean kirkas! En saa kyllä omalla pokkarilla mitenkään päin toistumaan tuota sävyä, tämä siis oikein kirkuu, ja on vähän vielä tummempi. Ihana lakka! :) Vähän rusketusta vielä kiitos niin ai että!


Eli käytössä Moyra 63, Golden Rose Carnival 06 ja fimot. Ihan kivoja nuo fimotkin on käyttää, voisi sitä ehkä harkita lisääkin hankkivansa, ennemmin ehkä koko pötköjä. Hedelmien lisäksi ehkä jotain kukkia.. Ja leikkurin taitaisin myös tarvita, jäisi kyllä nähtäväksi saanko tarpeeksi ohkasia leikeltyä kun nämäkin tuntui hitusen paksuilta osa.. :D

Jos joku haluaa halvalla muutaman tangon + leikkurin myydä niin saa laittaa sähköpostia kuvien kera :)

perjantai 23. toukokuuta 2014

Minttujäätee

Kirppistapaamisesta ostamistani lakoista ensinnä kynsille pääsi mintunvihreä indielakka Mint Iced Tea. Tämän pitäisi olla thermolakka vaan eipä väri vaihdu. Lienee vanhaksi mennyt.. Olen kyllä ilmeisesti vähintään kolmas kyseisen pullon omistaja että eipä ihme.. :D No, nätti siitä huolimatta, kesäinen raikas minttu kivalla pienellä hologlitterillä, ihan olen hyvillä mielin tätä katsellut vaikkei kärjissä olekaan väri vaihtunut.. Aika nihkeästi kuvia löytyy netistäkään tästä lakasta, yhden blogipostauksen löysin eikä väri kovin paljoa muutu mutta enemmän silti mitä omilla kynsillä.

Omissa kuvissa väri on kyllä enemmän tunkkainen kuin raikas, ei oikein saanut mistään suunnasta oikeaa sävyä lakalle, kuvankäsittelytaidotkaan eivät ole kummoiset niin en osaa oikeanlaiseksi muokata.


Jälkimmäinen kuva sisällä otettu, yritin ihan kunnolla testata toimiiko tuo. Etusormi ja keskisormi uitettu reippaasti kylmässä vedessä, nimetön ja pikkurilli kuumassa, joku pienenpieni ero noissa saattaa olla mutta ei kyllä mitenkään helposti nähtävissä. Saattaa olla että kuvittelenkin koko jutun.


Lakan sävyn pitäisi olla jotain noiden kahden väliltä. Nyt kun vielä yritin ottaa uutta kuvaa näiden lisäksi niin kameran näytöllä jo vääntyi väri vihreästä niin siniseksi että ei taida tämän kuvaamisesta nyt tulla mitään..

Lakkaus otti heti kärkeen hiukan osumaa ja muutenkin jälki aika epätasaista muutama kupla löytyy, luultavimmin tällä kertaa syynä lakkaaja sekä lakkausolosuhteet.. Lakan haju on sen verran voimakas että piti mennä ulos lakkaamaan. Illalla yhdentoista aikaan, valo oli hiukan jo vähissä siis.. :D Ehkä siis voisi testata lakan levittyvyyttä ja niin eespäin paremmin sitten kun näkee lakata :D


Vähän nyt harmi ettei tuo vaihdakaan väriä, mutta toisaalta iskin pulloon silmäni jo ennen kuin edellinen omistaja mainitsi tuota että thermolakka olisi.. Eli ei tuo kai niin vakavaa ole, ja vaihtokauppaa tästä tehtiinkin eli itseltä lähti vain sälää jota en käytä.. :)

Haaste

Kädet tärisee-blogista viskattiin haasteella, kiitos :)

Haasteen tarkoituksena on siis löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan blogeja, joilla on alle 200 lukijaa.
Haaste on seuraavanlainen:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen haastetulle.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä haastetuille.
4. Haastetun tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Haastetun tulee kertoa kenet on haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa:

1. Olen tajuttoman surkea muistamaan ihmisten nimiä. Välillä ihan hävettää, jos vaikka isommassa porukassa on joku jolle olisi asiaa niin on todella vaikea keksiä miten ilmaisee kenelle sitä asiaa on kun nimi unohtunut.. :D Pakko suunnilleen mennä metrin päähän ja ihan suoraan päin katsoa ettei kukaan erehdy siitä kenelle sitä asiaa on :D Menee melko kauan että opin nimiä, ja harvemmin jos juttelee en opi muistamaan sitä välttämättä ollenkaan. Hyvä esimerkki on naapurit, en muista nimiä millään, vaikka 3,5 vuotta ollaan tässä asuttu. Nyt kun oma ja naapurin lähes samanikäinen tytär alkavat olla leikki-ikäisiä niin on tullut oltua enemmän tekemisissä, lapsen nimi nyt on helppo oppia kun vähän väliä saa komentaa.. :D Ja naapurin äidin nimen taas olen runnonut muistiini väkisin nyt, sekin onneksi tuli kun oma mies kysyi mitäs juteltiin *naapurin(nimi)* kanssa.. Ei tarvinnut alkaa kyselemään nolona et hei anteeks mut mikä sun nimi on.. :D Yleensä tosiaan pitää kuulla nimi moneen otteeseen ja riittävän tiuhaan tahtiin että jää päähän.
Kasvot useimmiten tunnistaa, mutta hyvänen aika jos mun odotetaan esittelevän jollekulle toiselle joku tuore tuttavuus.. :D

2. Isot ihmisjoukot ahdistaa. Joku ulkotila ja riittävästi kyynärpäätilaa on ok, ja jos en ole yksin liikenteessä. Esimerkiksi festarit ja konsertit ei juurikaan kiehdo tästä syystä, ihan liikaa sakkia.
Erityisesti yökerhot ovat ihan kamalia, ryysis, hämärää ja hirveä meteli. En tajua miten sellaisessa paikassa voi viihtyä, kun ei edes kuule omia ajatuksiaan, saati sitten muiden puhetta..

3. Humalatila on mun mielestä epämukavaa. Pieni hiprakka tarpeeksi harvoin on ok, humalassa mua ei näe. Halvaksi tulee, varsinkin kun ostan juomani todennäköisimmin kaupasta, baarit kun ei tosiaan houkuttele. Olen mä siis humalassakin ollut joskus ja ihan useamminkin, mutta enimmäkseen ennen kuin täytin 20. Vanha mikä vanha.. :D En kyllä krapulassakaan ole ollut aikoihin, positiivista sekin :)

4. Luen paljon ja usein. Potterit, Nälkäpelit.. Scifiä ja fantasiaa.

5. Pelaan facebookpelejä, liikaa.

6. Tykkään kierrellä kirppareilla. Nyt on ekaa kertaa oma kirppispöytä vuokrattuna, sitäkin suunnitellu iät ja ajat mutta nyt vasta sain aikaiseksi.. Sekin siksi kun aukesi uusi kirppis paikkakunnalle ja oli hyvä avajaistarjous, ja kyseisessä paikassa henkilökunta huolehtii pöydän siisteydestä. Muuten kun pitäis itse rampata joka päivä, ja ajomatkaa tulisi joka päivä yli 30km..

7. Meikkaan äärimmäisen harvoin, liian vaivalloista sekä meikkaus että meikkien pesu.. :D Pitää olla jotkut juhlat että vaivaudun. 

8. Mun on ollut viime aikoina pakko myöntää itselleni että jääkiekko kiinnostaa muakin vähän.. sen verran että mm-kisoja seuraan. Ainakin eilen pääsi pieni huudahdus kun Suomi teki kolmannen maalin. Silmä kovana en vahtaa mutta suunnilleen koitan pysyä perässä, jotain kommentointiakin saattaa suusta tulla.. :D

9. Väsy päivä, tuossa kun laitoin tytön lounaan jälkeen päiväunille niin ois pitänyt itsekin mennä ottamaan nokoset. Sen sijaan aloinkin kirjoittamaan tätä kun haasteen tulin huomanneeksi.. :D Siinä olikin ne päikkärit sitten kun ipana heräsi. Vastailin siis noihin kysymyksiin ennen tätä ylempää listaa..

10. Minulla on 4 nuorempaa sisarusta. 

11. Enempää en kyllä nyt keksi.. :D

Haastajan kysymykset:

1. Kerro ekoista kynsienkoristelukokemuksesta.
No ennen varsinaista hurahdusta lakkasin sen kerran-pari vuodessa.. Erittäin kömpelösti. Ensimmäinen varsinainen koristelu oli joku oranssihtava punainen johon ripottelin hopeista askarteluglitteriä.. :D Jostain kumman syystä joku jopa kehui niitä töissä :D Olin siis tuolloin jotenkin eksynyt kynsiblogeja selailemaan siskon blogin kautta. Alkuvuodesta 2013, harrastus siis niinkin tuore. Welcome to the dark side, we have glitter.. 

2. Millainen olisi itse suunnittelemasi lakka?
Thermo + melko voimakas lineaarinen hololakka yhdistettynä. Eli vähän pidemmillä kynsillä täydellinen hololiuku ilman että se liuku tarvitsee itse tehdä :D Pinkin sävyillä tai joku minttu-turkoosi :)

3. Mikä on sinun tunnaribiisi?
Hankala. Heitetääs vaikka Maj Karma - Ukkonen
On kyllä ehkä enemmän lemppari kuin tunnari. Tämä oli tuore tapaus kun miehen kanssa alettiin seurustelemaan, ja isäntä tutustutti mut kyseiseen yhtyeeseen. 

4. Mikä on puhelimesi soittoääni?

5. Lempiruoka?
Lasagne, itse tehty. Tää on mun bravuuri. :)
Kesällä kun on hyvä sää, grillisapuskat kyllä menee ohi, paras herkku on ribsit :P Kylkeen itse tehty coleslaw sekä folionyytissä grillattuna vihannesvalikoima, seassa reippaasti yrttejä ja esimerkiksi tuorejuustoa. :) Nuo rehut sopii myös makkaran kanssa, itse tosin syön vain ryynimakkaraa. Kesällä tulee syötyä aika terveellisesti kun noita vihanneksia vetää aina navan täyteen, mulle grillikausi on melkein terveysruokaa :D Tosiaan kun sitä makkaraakaan ei paljoa mene.

6. Oletko siivousintoilija?
Voi kun olisinkin.. :D Ei, en todellakaan. 

7. Montaako kynsilakkaa juuri nyt himoitset?
En oikeastaan yhtään! Ainakaan silleen pakko-saada-nyt-heti-tyyliin. Chinan Strawberry Fields ehkä? Jotain holoja yleisesti ottaen.

8. Onko sinulla tatuointeja?
Ei, ehkä joskus jos saa aikaiseksi, vaikkei nyt mitään hinkua varsinaisesti olekaan. Lasten nimet ja syntymäpäivät ehkä ottaisin?

9. Horoskooppimerkkisi?
Neitsyt

10. Lemppari leffa?
Taas vaikea.. :D Katson tosi vähän elokuvia! Potterit ja  tähän mennessä ilmestyneet Nälkäpelit löytyy ja katsottu useampaan otteeseen mutta kirjat on parempia. Sound Of Music oli lapsena lemppareita. Cast away- tuuliajolla on hyvä, samoin Vihreä Maili. Ja vielä tuli jotain mieleen, Pikku Naisia! Siinäkin tosin kirjasta saa enemmän irti. :)

11. Keräiletkö muuta kuin kynsitarvikkeita?
Aku Ankan taskukirjat tulee ostettua joka kuukausi, vanhoja on sieltä täältä enemmän tai vähemmän, säännöllisesti ostaminen kestänyt varmaan 4-5 vuotta.. Vaikka en osaa sanoa voiko varsinaiseksi keräilyksi sanoa kun ne jäävät ties mihin kaappeihin, hyllyihin ja laatikoihin lojumaan sen jälkeen kun ne kerran on lukenut.. :D Mitään tiettyä numeroa en osaa siis lähteä hakemaan vaikka tietäisinkin omistavani :P Enimmät on kyllä melkein siististi joissain ikean säilytyslaatikoissa, ei missään järjestyksessä.


Olenko tylsä jos en keksi kysymyksiä tai haasta ketään.. :D

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Vaihtareita ja ostoksia

Eilen olikin mukavaa puuhaa iltasella. Facebookissa oli keskustelua aina vaan nousevista postikuluista, ja joku totesi että olisi mukava kerätä isompi sakki kasaan lakkakirppiksen merkeissä. Turkuun tämmöinen pistettiin pystyyn aika vauhdilla, eli eilen ajelin Skanssiin ja sinne oli kerääntynyt myös 5 muuta kynsiharrastajaa ylimääräisten kynsilakkojensa kanssa. :) Pari joutui valitettavasti viime hetkellä perumaan osallistumisensa mutta kyllä tuollakin porukalla ihan mukavasti vaihtokauppoja, ostelua ja myyntiä saatiin aikaiseksi. Itsellä taisi mennä aika tasan, kuusi lakkaa lähti mun mukana kotiin joista kolme vaihdettuja jos en ihan väärin muista. Rahankin kanssa pelasin aika tasan, suunnilleen yhtä paljon oli rahapussissa käteistä alussa ja lopussa. :D Tämmöinen järjestely sopi vallan mainiosti. Kolikoita tyhjensinkin lähtiessä kauppaan kun teki mieli vesimelonia ja paperirahan pistin auton tankkiin.

Kiitokset tosiaan osallistujille, mukavaa oli höpötellä ja hypistellä kynsilakkapulloja, mukavasti puolitoista tuntia siinä vierähti :)

Ostokset näyttävät tältä:


China Glaze Pom Pom ja Adore. Tikuilla 2 kerrosta ja päällyslakka. Ensimmäisen kohdalla vissiin aika ohkasia.. :D Oli vähän pähkäilylakka, ostaisiko vaiko eikö. Nättihän se on ainakin. Adoren kanssa ajattelin neuvotella josko hän haluaisi tehdä yhteistyötä leimausten merkeissä. 


Nfu Oh nfu545 ja Orly Samba. Näillä tikuilla poikkeukselliset 3 kerrosta, koska sähläsin. Laitan siis yleensä päällyslakan tikuillekin, parit halpikset on siihen tarkoitukseen laatikoissa. Näitä ennen lakkausrivissä oli seuraavan kuvan cc josta onnistuin nappaamaan päällyslakkaan reippaat shimmerit.. Enkä huomannut ennen kuin oli liian myöhäistä. :D Eli päällimmäiseksi huitaisin vielä kolmannet kerrokset ettei shimmerlakoiksi erehdy luulemaan. Tikkuihin kerrosten määrä on kyllä merkattu, ärsyttää kyllä nyt vähän, tiedä sitten pitäisikö laittaa ihan kokonaan uusiksi. Onnistuin kyllä jotenkin kolhimaankin tuota nufua. Ja pitää nyt muistaa etten lakkaa tikkuja enää tuolla päällyslakalla..


Ja viimeiset, Color Club Hot Like Lava ja Madeiran Indie Polishes Mint Iced Tea. Laavassa on kyllä kimallusta niin reippaasti ettei ihme että tarttuu.. :D Minttujääteen pitäisi olla thermolakka, en ole kyllä varma onko mennyt jo vanhaksi niin ettei toimi, tikkua uitin kylmässä ja kuumassa vedessä jonkun aikaa eikä ainakaan ihan heti toiminut. Kuvia löysin kyllä aika vähän tästä lakasta mutta niistä harvoista päätellen värin muutos on aika hentoinen. Pitää koittaa lakkailla tällä pian, jospa jotain tapahtuisi. Tuommoisenaankin on tosin sievä väri :)
Onko jollakulla näistä kokemusta, onko tuttu merkki tai kestääkö joidenkin lakkojen värin vaihtuminen pidempäänkin?

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Holokelit!

Oi tuota auringonpaistetta! Täällä on kyllä niin kesäinen keli ollut viikonloppuna että nam! Ja luonnollisesti kynsille on tällä säällä saatava holoja! Pääsinpä nyt edellisestä lakkahuutiksesta ostamaani Jaden lakkaa testaamaan kynsillekin. Aika herkku!


Olipa edellisessä kappaleessa monta huutomerkkiä. Hups, no olkoot. Jaden hololakka, Vermelho Surreal siis kyseessä. Kaunis punainen, varjossa jostain kulmasta katsoen tuli mansikka taas mieleen. Ja aikas ihana auringossa! Levittyy melko hyvin, hiukan raitaa ehkä ensimmäisellä kerroksella mutta ei sentään vedä lähde vetämään lakkoja pois kynsiltä jos sattuu sutimaan kahdesti samasta kohtaa. Kolmella kerroksella kuultaa vielä kärjet vähän läpi mutta ei häiritsevästi. Lakan haju kyllä hiukan epämiellyttävä. 


Ihana holoefekti, voimakkain lineaarinen holo mitä itseltä löytyy. Tai no, ei se paljoa vaadi kun niitä on vaivaiset viisi kappaletta.. :D 

Pohjan olin siis lakkaillut eilen illalla, tänään lakkaushaaste-ryhmän aiheeksi ilmestyi ihan sattumalta holot.. :D Johtuneeko lupaavista säätiedotuksista alkavalle viikolle.. Sen verran kyllä lämpöä lupailee että meille ainakin ennustelee ukkostakin siihen sivuun. 


Vähä piti siis keksiä koristelujakin tälle, holoja holon päälle. Olisi voinut jättää pilkuttelun sikseen, nätimpi ilman. Vaikka olisi pelkän perhosen pistänyt.. peukaloissa myös decalit. Saa nyt nähdä jos näitä vielä koettaisi säätää paremmaksi. Tai sotkea.


Jade Vermelho Surreal, Moyra 252 ja 254.


Ja decalit, ihan hyvä laatu näillä! Vähän mietin aina tummempien lakkojen päälle värillisten decalien lätkimistä, jos lakka näkyykin läpi liikaa, mutta ainakaan näistä perhosista ei näy mitään läpi. Irtosi myös nopeasti paperista ja liikkuivat kynnellä niin että suunnilleen ehti asettelemaan haluamaansa paikkaan.

perjantai 16. toukokuuta 2014

Nestlé Shredded Wheat

Buzz vaan! :D Pitkästä aikaa näissä tunnelmissa. Eli olen siis Buzzador ja pääsin mukaan Nestlé Shredded Wheat-BLOG-kampanjaan.

Puhelin piipitti tänään saapunutta tekstiviestiä oikein mainioon aikaan, olin kauppareissulla ja nämä buzzadorpaketit tulevat ihan meidän käyttämän kaupan viereen, pääsin siis heti nappaamaan matkaan testituotteet! Näitä onkin odotettu, tämä kampanja sopii mulle kuin nenä päähän. :)

Omaan ruokavalioon kuuluu melko monena aamuna tai iltana viikosta mysli, maustamattoman jogurtin kanssa. Omissa lempparimysleissä on reilusti marjoja tai hedelmiä. Murojakin syödään silloin tällöin, mutta mielellään näitä edes vähän terveellisempiä vaihtoehtoja, eli täysjyvää ja korkea kuitupitoisuus. Eipä siis ihme että tähän kampanjaan halusin tarttua, täysjyvämuroja marjatäytteellä, kyllä kiitos! :)


Murojen täyte sisältää mansikkaa, vadelmaa ja karpaloa. Sadassa grammassa tuotetta kuituja on 8,2 grammaa, energiaa 346 kcal. Hassua, yleensä on tottunut siihen että mysli on hiukan terveellisempää niinsanotusti, mutta tässä tapauksessa kun vilkaisin nyt kuluvan myslipussin ravintosisältöä niin energiamäärä oli täsmälleen sama, kuitua vähemmän ja sokeria enemmän kuin näissä muroissa. Kuivatuissa hedelmissähän sitä sokeria tosin riittää ettei ehkä pitäisi niin yllättynyt olla.. Voipahan syödä näitä hyvällä omallatunnolla.. :D Ja kyllä meillä puuroakin syödään, yleensä vaan syön itse jotain nopeampaa jos lapsi menee aamusta hoitoon ja syö siellä aamupuuron..  Muistakaahan tekin että puuro on paras aamupala! ;D


Pakettia avatessa ainakin tuli ihan hyvä marjaisa tuoksu. Tuolla kampanjainfoissa luki ihan kyllä välipalaehdotuskin, eli ihan kuiviltaan. Itse en nyt varsinaisesti kuivana näitä hirveästi viitsisi vetäistä, ei ihan niin kostea täyte ole. :D Taitaa tosin olla makuasia, pakettia availlessa vieressä oli 2,5-vuotias innokas apulainen ja hän olisi kyllä syönyt vaikka vatsan täyteen kuivista muroista, taisi kommentti olla nam nam! :D Eipä nuo pahalle noinkaan maistu siis omastakaan mielestä, siis kuivia vaan lähinnä. Tulee mieleen weetabixit, täysjyvävehnäähän nekin lienevät eli kuinkas muutenkaan. Ja kyllä noissa marjatkin maistuu.


Iltapalaksi maisteltu jogurtin kanssa. Maku sinänsä ihan ok, se vaan että itse tykkään myslit ja murot syödä rapsakoina, oli ne sitten maidolla tai jogurtilla. Ja nämä pehmeni vähän turhan nopeasti. Nuo mitkä ripottelin päälle näön vuoksi oli hyviä kun eivät kerenneet pehmetä tuolla jogurtin alla.. :D Täytyy siis jatkossa syödä vaan ihan pieni määrä kerralla niin etteivät sekoitu ja pehmene..  Jos tykkää muroista pehmenneinä tai vaikka niistä weetabixeistä niin varmaan nämäkin maistuu. Maidon kanssa testailen vielä, ja kyllähän nämä syötäviä on muutenkin, taidan silti pysyä myslin suosijana.. Kyllä nämäkin silti syötyä tulee, maistuihan nuo tytölle hyvin ja enköhän miestäkin kehota maistamaan :)

tiistai 13. toukokuuta 2014

Yllättäjälakalla kisaan


Toukokuun alussa oli Facebookin kynsikoristekirppiksellä huutokauppapäivä, josta hankin itselleni kolmen lakan paketin. Ostoksen tein hololakan takia, toinen näistä muista lakoista meni suoraan kirppispussiin, ja kolmas jäi vähän kysymysmerkiksi. Kyseessä siis Essien Sable Collar. Pullossa tämä oli jotenkin tunkkaisen oloinen mutta joku siitä huolimatta lakassa kiehtoi.. Tikulla lakan sävy miellytti jo hiukan enemmän. Alkuunhan kuvittelin että tämä pääsisi kynsille vasta joskus syksyllä mutta tämä pääsikin yllättäen käyttöön jo nyt. Swatchtikkujen pyörittelystä on kyllä hyötyä kun melkein vahingossa tulee kivoja väriyhdistelmiä.

No ihan täysi vahinko tämä nyt ei ollut.. Tykkään kovasti turkoosin/petroolin ja ruskean yhdistelmästä, yleensä sisustuksessa tai vaatteissa. Kynsillä näitä värejä näkyy vähän vähemmän, turkoosi on nyt viime aikoina nostanut kyllä sijoitustaan.


Eli turkoosi kaveriksi, ja kolmas lakka vielä, vähän kullan kimallusta. Näiden toteutuksessa meni kyllä pitkään, lakat olin valkannut jo eilen illalla mutta se miten niitä käyttää.. Pinterest ja googlen kuvahaku olivat selattavana pitkään. Vähitellen sain jonkunlaisen päätöksen tehtyä ja lähdin tekemään mix'n'match-kynsiä. Erittäin hitaasti. Päätin lakkauksen elementit oikeastaan yksi kerrallaan. Pohjien värit luonnollisesti ensin, sitten tiirailemaan inspiraatiokuvia. Tuo kukkakuvio taisi olla ensimmäinen johon tuli idea, sillä ja peukalon pilkutuksella aloitin. Sitten selailtiin nettiä taas varmaan puoli tuntia ennen seuraavaa kynttä.. :D Että siihen malliin.. Kokonaisuudessaan selailuineen kaikkineen näiden tekoon taisi mennä kolmisen tuntia. Ihan kivat näistä tulikin!


Toteutus kokonaan pilkkutikulla. Vähän kynsiteippejäkin mietin mutten viitsinyt alkaa niiden kanssa tappelemaan. Ja pieleen se olisi kuitenkin mennyt, eli lähdin tekemään tasaisen epätasaista raitaa :D

Pilkuttelukin luonnistuu nyt vähän paremmin kun löytyi hyvä ohjekuva miten se pilkuttelu kannattaa tehdä.. Suhteellisen tasaiset välit sainkin pilkkuihin vaikka koossa hiukan vielä parantamisen varaa, lisäksi tuo turkoosi kuivuu vähän liiankin nopeasti tähän, parilla pilkulla pieni häntä kun lähti lakka venymään.


Aikaa olikin vaihteeksi kynsien lakkailuun enemmän.. Napero hoidossa ja pääsi lakkailemaan päivällä, vaikka tuli kyllä vähän nukuttua univelkaa pois, heräilin puolilta päivin.. :D Ihan kiva olikin lakkailla rauhassa, yleensä pääsee pulloja hypistelemään iltakymmeneltä. Tällä kertaa ajan kanssa lakkailu tuotti tulostakin.. Eikä tullut edes liikaa tavaraa, strassihyrrä oli kyllä vieressä mutta se tuli karsittua tästä lakkauksesta pois.


Eli käytetyt lakat Essie Sable Collar, Rimmel Sky High ja China Glaze I Herd That

Näillä lähdinkin sitten kisaamaan Miracle's Nails-blogin lakkauskilpailuun. Mukaan ehtii vielä, lupa nyt heltisi kynsien julkaisuun ennen osallistumisajan päättymistä. :D En oikein osaa hautoa postauksia ja kuvia luonnoksissa.. :)


Ostoksia


Pieniä ostoksia taas. Viimeksi kun tein tilauksen Polishinailsille niin muahan jäi kaihertamaan ne loput Moyran holot, kun kolme kuudesta olin tilannut. Nyt tilanne verkkokaupassa on vähän epäselvä, luulin ensin että koko pulju menee kiinni mutta ilmeisesti se uudistuu jotenkin.. Joka tapauksessa aika paljon aleja ja tyhjennystä tuolla on nyt käynnissä. Tietenkin kävi nyt niin että vain yhtä puuttuvista holoista oli jäljellä. Toivottavasti noita nyt tulee uuteen verkkokauppaan jos semmoinen jossain vaiheessa ilmestyy, ottaisin mielellään ne kaksi vielä.. 
Kaveriksi tälle hololle poimin muutaman aletuotteen.


Moyra holo 252, ja muiden numerot 63, 100 ja 57. Tuo oranssi ei ole kuvassa lähellekään yhtä kirkas kuin luonnossa, oikeasti niin kirkas että ihan häikäisee, hyppää silmille ihan tosissaan, ihana! Noista glittereistä en ole ihan varma. Oli verkkokaupan kuvissa nätimmät.. Onneksi aletuotteista kyse niin ettei hirveän iso vahinko.


Samat tikuilla. 


Lisäksi tilasin siirtokuvia arkin, nättejä! Ei tarvitse leikata muotoon, peukku sille! Toivottavasti käyttäytyy hyvin.


Saattaapi olla että lähtee kiertoon nuo pari glitterlakkaa tosiaan.. 

Josko niistä joku ensi viikolla kiinnostaisi jotakuta, Turussa on alkuviikosta pienimuotoinen kirppistapahtuma jonne olen menossa. Sen verran tuota myytävää muutenkin. Toivottavasti pääsisi useammasta eroon kuin mitä tarttuu matkaan.. :D Facebookissa on tapahtumakin luotu tuolle kirppistelylle..  

perjantai 9. toukokuuta 2014

Uusi yritys leimojen kanssa

Noniin, uusi yritys leimauksen kanssa heti perään. Pari lisävinkkiä sain edelliseen postaukseen, ja niistä kyllä oli erittäin paljon apua. Jo tuo leimasimen pyöräyttäminen ensinnäkin.. Mä olin kyllä joskus aikanaan tilaavinani sen "löllöstamperin" mutta ilmeisesti tuo nyt ei oo sitten löllö ollenkaan. Omituista. Eipä sitä leimausaloittelijana osannut niin ajatella, en ole siis missään päässyt löllöä tutkimaan ja tuo oli kuitenkin pehmeämpi mitä ne pari vanhaa.. Eipä ihme ettei ole onnistunut kovin hyvin. :D Ja toinenkin vinkki oli jonka totesin toimivan tässä tapauksessa, eli scraper ei tuon laatan kanssa halunnut tehdä yhteistyötä, vanha muovikortti tepsi. Tuossa on joskus ollut joku sim-kortti kiinni.. Pitää pistää jemmaan vanhat bonuskortit ja vastaavat siis..


Mitään priimaa jälkeä en nyt vielä saa aikaiseksi tuossa puuhassa mutta parempi jo.. :D Joka kynnelle en alkanut leimailemaan, vaan lähdin vähän skittlette-suuntaan. Toinen uusi tuttavuus joiden kokeilua olen arastellut kai parisen kuukautta, on mikrohelmet. Johonkin tämmöiseen niitä olin ajatellut jo niitä ostaessani, mutta nyt vasta sain aikaiseksi. Aika moista näpertämistä pienikin määrä. Vähän vinkkejä naamakirjan kynsikoristeluryhmästä kyselin päällyslakan suhteen, kun muutamaan kertaan on saanut lukea päällyslakan levittävän niistä värit. Vähän juu levisi muttei häiritsevästi, päällyslakkapisaran tipauttaminen helmien päälle ennen koko kynnelle levittämistä auttoi hiukan.


Tässäpä ei ihan kokonaan leima päässyt kynnelle asti, tuo ruusuosuus onnistui ja piisasi minulle. Onnistuinpa niitäkin levittämään mutta onnistuin peittämään tuota vikaa hiukan, nyt on glitterillä koristeltuja ruusuja kynsillä. Aika kivat ainakin omasta mielestä :)


Vähän taas vajaata leimaa mutta muuten pysynyt kuosissa.. Ihan noiden strassien ja helmien väri ei mene yksiin leimausten kanssa. Glitterlakka sentään sopii jotenkuten niittien kanssa.


Ja tästä taas näkee sen että kannattaisi koristella ensin oikea käsi, että kuvattava käsi onnistuisi paremmin.. :D Melkein onnistunut leima ja mikrohelmien väri vähän vähemmän levinnyt. Ärsyttävää! Paitsi että jotenkin onnistuin valitsemaan ihan eri kokoisia helmiä tähän käteen, on vähän epämääräisen näköinen kehys, tuossa toisessahan se on vallan nätti.


Ja toinen peukalo nyt vielä. Leima taas parempi kuin toisessa peukalossa. Ja eri päin. 


Käytössä Essie Turquoise & Caicos, a england Rosebower ja China Glaze I Herd That. Alla Ginan White, koska ajatus tuli vasta ensimmäisen valkoisen kerroksen jälkeen tähän lakkaukseen.. En nyt sitä ottanut kuvaan kun sillä ei ole merkitystä tuolla alla. Leimat laatasta Pueen 73.

Eiköhän näillä kelpaa olla äitienpäiväviikonloppuna.. Toivottavasti pysyvät paikoillaan, aika runsaasti kyllä koitin saada päällyslakkaa niiden peitoksi.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Lisää ostoksia ja hyvä yritys

Kerroinkin eilen tilailleeni vähän sitä sun tätä ja sieltä sun täältä. Eipä kauaa tarvinnut odottaa kun eilen aamupäivällä tehty tilaus löytyi laatikosta tänään. Suomalaisten verkkokauppojen hyviä puolia, ei tarvitse odotella kauaa.. Nämä siis Mimaxilta tilailtuja, menin sortumaan kun Chinan lakat aika hyvässä tarjouksessa.. Ja toisekseen pieni alekoodikin kyseiseen verkkokauppaan löytyi. 


Eli kaksi lakkaa kotiutin, I Herd That ja Liquid Leather. Mustaa nyt tarvitsee aina, ja tuo toinen nyt sattui osumaan silmään kivasti. Monta muutakin ostoskorissa kävi vaan en raaskinut alesta huolimatta enempää ostella.. :D


Alekoodia hyödynsin sitten muissa koristelusysteemeissä. Hyrrä pyöreitä neonvärisiä niittejä ja Pueenin leimauslaatta 73. Näiden lisäksi vielä kynsinauhaveitsi jota en viitsinyt kuvaa laittaa, ja yksi toinen juttu lahjarinkiä varten. Enää yksi paketti lähetettävänä, ohhoh ku mennyt aika nopeasti!

Noita Pueenin laattoja ja niillä tehtyjä leimauksia olen ihastellut vaikka missä ja nyt siis itseltäkin yksi löytyy. Miellyttää tuo yksi iso kuva, ja juuri tämä laatta tuli ostettua koska ruusut ja koukerot on <3!
Täällähän leimaillaankin niin ahkerasti.. Kuka muistaa milloin viimeksi? Niin, en minäkään. Sekin kyllä laatan ostossa oli vähän taka-ajatuksena, että nyt kun löytyy ihana koukerokiemuraruusulaatta niin sitä tulisi tehtyäkin joskus. Kun sehän siinä on ongelmana ollutkin, että en leimaa kun en osaa, enkä osaa leimata kun en harjoittele. Niin. No nyt tosiaan korjasin asian lähes samantien kun sain paketin auki.


No näkeehän sen etten osaa.. :D Otin kyllä Belegwenin mainiosta videosta oppia ja olisi tuo voinut huonomminkin mennä.. Vähän hakusessa tuo puuha tosiaan vielä on, en ole ihan päässyt jyvälle siitä millaisessa kulmassa ja miten kovaa tuota scraperia pitäisi painaa niin ettei mokoma vie kaikkia lakkoja mennessään tai vaihtoehtoisesti jätä puolia niistä jälkeensä. Ja se kuvakin pitäisi oppia vielä saamaan kokonaisena leimasimeen ja siitä kynsille.. :D Leimaukset tehty a-englandin Briar Rosella, jonka siis tietääkseni pitäisi toimia.. 

Ihan varma en ole kyllä siitäkään onko oma leimasimeni vähän turhan kova tuossa videossa näkyvään tekniikkaan.. Voisi kyllä myös hommata sitä puhdasta asetonia, kun ilmeisesti x-tran kynsilakanpoistoaine on liian öljyistä tähän puuhaan. Tai siis tiedän että on, silti pitää yrittää kun ei nyt muitakaan ole tähän hätään.
Ja nyt kyllä aavistan puhuneeni asetonin hankinnasta leimaustarkoituksiin ennenkin.. No, katsotaan jos sitä tällä kertaa jostain ilmestyisi ja maagisesti löytäisin leimausten salat. Palataan astialle siis leimausten merkeissä toivottavasti pian, ois se mukavaa kesällä ihastella hololeimauksia auringossa.

Just joo. Tai sit syksyllä... 

Sanokaa nyt joku että mun leimausten epäonnistuminen johtuu just tosta kynsilakanpoistoaineesta joka on rasvaisempaa kuin Kalkaroksen kampaus.. :D Ehken täysin menetä toivoani. Se olis vähän nihkeetä kun laatikossa on aika lailla monta käyttämätöntä laattaa suojakalvoineen kaikkineen, ressukat olleet yksin hyljättynä varmasti yli puoli vuotta jo.. :D 

tiistai 6. toukokuuta 2014

Holohimoja ja parit muut ostokset

Shoppailin taas ihan vahingossa! Vähän. Sunnuntaina oli taas kynsikoristekirppiksen huutokauppapäivä, ja hololakkahimojeni riivaamana menin ja huusin itselleni yhden lakkasetin. Huokailuja tästä satsista aiheutti vain yksi lakka, kaksi muuta oli vähän meeh. Yhtä lakkaa kolmesta en vaivaudu edes tikuttamaan.


Jaden hololakka Vermelho Surreal oli se jonka takia setin huusin. Siis onhan mulla punaisia holoja mutta ei lineaarista, tässä on ihan sellainen sopiva tuo efekti. Vähän paremmin saisi kyllä peittää ja haju on hiukan epämiellyttävä mutta ehkä sen kanssa voi elää.. :D

Ja toinen tulokas on Essie Sable Collar, katsellaan tätä sitten syksymmällä, vielä ei tiedä tuleeko käytettyä. Annan nyt toistaiseksi jäädä, jotain kivaa tuossa värissä on vaikken tiedä mitä, vähän on vieras sävy.

Sen verran aurinko tuolta kurkki että sain pari kuvaa Jaden tikusta ottaa.




Oo, nätti! Tikulle lakattu kaksi kerrosta. Enemmän ja enemmän kesän lähestyessä alkaa holot miellyttää.. Tulossakin on yksi lineaarinen holo lisää, naputtelin tuossa eilen tilauksen polishinail-verkkokauppaan jo toistamiseen.. Harmi kyllä taitaa olla kyseinen kauppa lopettamassa, ainakin fb-sivujensa mukaan. Joka tapauksessa, viimeksi kun tuli Moyran holoja muutama tilattua niin miellyin niihin kovasti, ja olisin nyt halunnut loputkin siitä sarjasta mutta minulta puuttuvista sävyistä oli vain yhtä saatavilla.. No, se yksi sentään nyt tulee, ja muutama kaveri muita lakkasöpöläisiä, enimmäkseen aletuotteita. Mutta niistä sitten enemmän kenties ensi viikon loppupuolella jos suunnilleen yhtä nopeasti paketti saapuu.
Ja ihan kotimaan kamaraltakin tulin yhden pienen tilauksen tehneeksi.. Nyt sitten se rahapussin suu kiinni!

No mutta kiertoonkin voisi jotain lähteä, jos joku haluaa kääntää rahaliikenteen suuntaa vähän positiivisemmaksi näin niinkuin minun kannaltani niin tuonne kirppis-välilehteen lisäilin vähän jotain pientä. Ensinnäkin tietty tämä vasta tulleen kolmikon itselleni turha lakka, Color Club Soft as Cashmere, jokunen täysi arkki siirtokuvia, kynsinauhaöljyjä ja muutamat irtoglitterit. Käykäähän kurkkaamassa!

maanantai 5. toukokuuta 2014

OPI sheer tints-liukuvärjäys

Vappu tuli vietettyä pitkän kaavan kautta, en siis tarkoita nyt juhlintaa.. :D Mies sai etäpäivän töistä myös perjantaiksi, joten vappuaattona suunnattiin mökille ja oltiin siellä sunnuntaihin asti. :) Vähän kyllä kylmä oli ulkona mutta ei se grillailua estä. Ja seuraakin oli, appivanhempani vappuna ja miehen veljen perhettä lauantaina. Simaa ja munkkeja saatiin tuhottua ihan kiva määrä.. :)

Sinisen skittletten kanssa tuli tosiaan viihdyttyä kotiinpaluuseen asti, lakkoja kyllä oli jonkun verran mukana mutta en jaksanut omia kynsiä alkaa lakkailemaan kun pysyivät aika pitkään kunnossa.. Ja tosiaan kun ohjelmaakin oli. Lakkasin kyllä yhden nuoren neidin kynnet lauantaina. :) Kuvaa en vaan hoksannut ottaa..

Sunnuntaina lähti siis edelliset poistoon. Rasvailua ja öljyillä läträystä ahkerasti tähän iltaan asti, kunnes jonkunlaista ideaa alkoi tulla.. Nappasin sheer tints-lakoista pari käyttöön ja tein tämmöisen liukuvärjäystyylisen lakkauksen, hempeimmillä väreillä tietty, lakkaushaasteeseen pitkästä aikaa.

Värit ovat kyllä nätit ja tykkäänkin näistä mutta vähän enemmän huolella ja rauhassa voisi tämmöiset tehdä ensi kerralla.. näitä sävykerroksia riittää, kuten näkyy, taitaa olla kokonaista 7.. Enpä malttanut antaa joka kerroksen kuivua joten kuplia, kuplia kaikkialla. Samoin useimmilla kerroksilla lakan levittäminen huolella myös kärkien yli unohtui, eli seche vite kutisti kärkiä ihan kunnolla. Näillä lakoilla kyllä on vähän hankalaa keskittyä lakkaamaan huolella kun koostumus niin omituinen. No tykkään silti, ja eiköhän näitäkin lakkoja opi käsittelemään.. :)


Eli tältä nämä nyt näyttää. Eli kaukaahan nämä on vallan kauniit. :D 
Virheistä saattaa oppia ensi kerraksi. Ja olisiko vähemmän lakkakerroksia hyvä idea? Toisaalta esimerkiksi pikkurillissä näkyy kuplia aika vähän..


Eli alla Gina Tricot White, liuku OPI Sheer Tints mineillä Be Magentale With Me ja Don't Violet Me Down.

Ajatus jälleen siis hyvä mutta toteutus ontuu.. :D Nämä saavat kyllä olla hetken kynsillä silti, ei raaski heti poistaa kun on niin pikkiriikkisistä pulloista lakkaa kulutettu.. :D Nuuka minä. No, katsotaan nyt josko nämä joskus isoinakin hankkisi..