torstai 27. marraskuuta 2014

Paluu syksyyn, BPS-testituotteita

Pientä hiljaisuutta ollut taas, ikävä syyslentsu iski huusholliin, koko konkkaronkka oli viikko takaperin kipeänä. Itsehän kehitin vielä flunssan päälle ikävän selkäkivun, mistä lie tuli, joten siinäkään mielessä ei kynsien lakkailu hirveästi innostanut. Nyt aletaan olla molempien vaivojen suhteen voiton puolella.

Lakkasinpa taas vähän syksyisemmät kynnet. Ihan ei olisi joulukuun kynnyksellä enää ensimmäisenä tullut mieleen, mutta eipä täällä luntakaan ole niin samapa tuo. Sitäpaitsi tämänkertaiset Born Pretty Storen testituotteet sattuvat olemaan syksyisiä.. :D


Syksyiset siirtokuvat ja lehdenmuotoiset metallikoristeet testissä. Siirtokuvat ovat ihan hyviä, hiukan näissä kyllä näkyy olevan valkoista reunaa, joten vaalea pohja kannattaa alle lakata. Keltaisella nyt toimii ihan hyvin. Tuo paljonko sitä valkoista reunaa on, vaihtelee.


Nuo metallilehdet taas, en tykkää. Sen lisäksi että nämä tottakai jäävät törröttämään ja ovat teräviä, niin päällyslakka levittää näistä värit tasan heti kun pyyhkäisee. Tuota en oikein kuvaan saanut, sen verran heijastaa.. Ja sen päällyslakan kanssa kun sai muutenkin pelailla että vähän vähemmän teräviltä tuntuisi.. Olisi toki voinut valita vähän leveämmänkin kynnen että olisi vähän vähemmän tarvetta peitellä reunoja. Omaan makuun tosiaan vähän liikaa erottuu kynneltä. Pikkurillien lakkaus menee piakkoin uusiksi, en näillä lapsia halua raapia, ja toisekseen on pieni askarteluprojekti vaiheessa, ja langat ja kankaat tarttuu tähän kiinni ikävästi. :D

Halusin testata myös alkuviikosta saapuneen indieglittersöpöläisen, sopii yllättävän hyvin tuohon lehtien kylkeen vaikka onkin neon. Ihan veikeä keltaisella pohjalla. Ja tuota glitteriä löytyy pullosta kyllä runsaasti, ei tarvitse onkia. Ihana! <3 Ja tuo söpö pikku rusetti! Tämän kanssa tuli muitakin pieniä kavereita, fb-sivulle lisäsinkin kuvan tuossa alkuviikosta.


Käytössä Essence love is in the air sekä Polish me silly freckles.

Siirtokuvat ja metallilehtikoristeet saatu testiin Born Pretty Storesta. Koodilla KSAX31 10% alennus tuotteista.


8 kommenttia:

Saa kommentoida!