torstai 30. heinäkuuta 2015
KBShimmer It's Razz-ical
Upea lakka, pamahti suoraan suosikkilistalle! Tämä on odottanut kokeilua ihan liian kauan. Sääli ettei tabletilla saa kummoista kuvaa, sävy vaan vähän sinne päin eikä aurinkokaan paistanut. Mutta livenä tämä glitterihanuus on kertakaikkiaan tyrmäävä! Käyttäytyi mallikelpoisesti ja kimaltaa kauniisti. Kohta pääsenkin taas tietokoneen ääreen bloggailemaan, uusi on tilattuna ja tulossa pian, toivottavasti huomenna. Tilaamisesta kumminkin jo pari päivää.. Sen verran pitää vaan odotella josko mies saisi vanhalta läppäriltä pelastettua kuvia ja muita siihen, onneksi enimmät on ulkoisella kovalevyllä mutta jotainjäi vanhaan koneeseen pelkästään. Ja kuvankäsittelysysteemit ynnä muut pitää tietty asennella ja näin. Ja muuten, nyt kun tämä bloggaus on ollut mahdollisimman vaikeaa niin sitähän on pitänyt harrastaa erityisen paljon. :D Monta luonnosta odottamassa, joskaan ei kynsijuttuja, vaan kauan hautunut ajatus kirjablogista lähtee toteutukseen. Luen sen verran paljon ja moni kirja herättää ajatuksia, miksipä niitä ei muillekkin kertoisi! En viitsi kynsiblogia liikaa alkaa muilla aiheilla sotkemaan. Vielä ei julkisia kirjoituksia ole, kun kyllähän sekin hiukan kuvitusta kaipaa, mutta sekinlähtee käyntiin kun tietokone tulee. Saa nähdä millaista tekstiä lähtee syntymään, kovin pitkiä sepustuksia tuskin ettei liikaa tule spoilereita jaettua.. :D Mutta sentään jotain mielipiteentynkää. Kerron kun sieltä jotain löytyy, jos jotakuta vaikka kiinnostaisi. :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Odotsn mielenkiinnolla kirjablogia!
VastaaPoistaKiva jos kiinnostaa! :)
PoistaOi miten nätti lakka! Ihanaa että saat vihdoin uuden koneen :)
VastaaPoistaon kyllä mukavaa päästä taas kunnon koneelle :D
PoistaRazz-ical on i-ha-na!! <3
VastaaPoistaMä tykkäisin kovasti, jos osaisit yhdistää kynsi- ja kirjabloggaamisen! Haluaisin lukea kirjablogeja, mutta niiden sisältö käy ehkä vähän raskaaksi mun huonolle keskittymiskyvylle, enkä sitten kuitenkaan jaksa lukea pitkiä postauksia pelkästään kirjoista. Kynsiblogeissa puolestaan on nykyään niin paljon että harva "personoituu" kovin omanlaisekseen vaan hukkuu helposti massaan, kuten varmasti ainakin oma blogini. Kirjaesittelyt yhdistettynä lakkaesittelyihin kuulostaa ainakin teoriassa kivalta, mutta en tiedä miten näppärästi ne oikeasti saisi nivottua yhteen... :D
Upea on!
PoistaMä pistän ihan suosiolla erikseen blogin pystyyn, vaikka kovin pitkiä sepustuksia en taida kirjoista silti tehdä. Ja vähän helpompi muistaa blogata kirjoistakin ku ovat erillään.. Ja eipä kynsijututkaan pääse häiritsemään pelkästään kirjaihmisiä jos sattuvat sinne eksymään. :) Kiva jos siihenkin liityt silti lukijaksi :)
Kaunis lakka
VastaaPoistaToi on toosi ihana lakka!
VastaaPoistaNo kyllä, tämä viihtyi kynsillä ihan viimeiseen asti.. :D
Poista