perjantai 7. elokuuta 2015

Oma tapani tehdä liukuvärjäys

Nättejä liukuvärejä taas näkynyt, ja samalla kun tein liu'un itselleni, päätin vähän kuvailla miten itse sen toteutan.


Käytetyt tarvikkeet. Vanupuikkoja ei putsailuun mennyt ihan noin paljoa, mutta parempi liikaa kuin liian vähän :D Alus- ja päällyslakka, värilakat, meikkisieni, poistoaine ja sivellin vielä tarkempaan siistimiseen. 


Ensin lakataan kynnet normaalisti, vaaleimmalla liukuun tulevalla lakalla. Annetaan kuivua kunnolla, pikakuivattaja tarvittaessa apuun.


Meikkisieni kastellaan ensin vedellä, itse käytän vähän lämpimämmän puoleista. Lakat sienelle suoraan vierekkäin, hiukan päällekkäin saa myös mennä. Jos tuntuu että lakkaa on liikaa sienessä, kannattaa töpöttää sieni pari kertaa paperiin ensin.


Töpötellään kevyesti kynsille. Ei koko ajan samassa kohdassa vaan hiukan ylös-alas, ja sivulta toiselle. Ja yhtä kynttä vain pieni hetki kerrallaan, ettei alla oleva lakkakerros ala tarttua sieneen ja mene pilalle. Ylläolevassa kuvassa on lakkaa lisätty sieneen yhden kerran, ja sillä töpötetty kolmea kynttä.


Pieni määrä kerrallaan lakkaa ja kaikki kynnet läpi vuorotellen useampaan kertaan. Itse töpöttelin liukuväriä suunnilleen neljä kierrosta. 


Kasteltu meikkisieni imaisee lakkaa itseensä vain hiukan, käytetyn osan voi leikata pois ja lopun pistää talteen seuraavaa kertaa varten.

Enimmät lakat putsataan sormista vanupuikoilla ja kynsilakanpoistoaineella, kynsinauhat siistitään vielä siveltimen kanssa. Onhan noiden sormien suojaamiseen vaikka mitä kikkoja ja aineita mutta itse en ole kaivannut.


Ja päällyslakka tietysti, laitoin itse pikakuivattajan ennen siistimisurakkaa. Ja valmis. Ja koristelua voi toki vielä halutessaan jatkaa.

12 kommenttia:

  1. Tosi hyvin onnistunu liukuvärjäys. :) Ihanat kynnet

    VastaaPoista
  2. Tämä onkin mun kokeilulistalla seuraavana, kunhan saan vain postissa noita sieniä. :) Sellaista vielä kysyisin, että laitatko sieneen lisää lakkaa aina jokaisen kynnen jälkeen, kun olet sen tuputtanut? Ja kastatko sienen vain alussa vai aina ennen lakan lisäämistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden kerran kun laittaa lakkaa sieneen niin sillä voi käydä kerralla läpi useampaa kynttä ettei tosiaan tule liikaa pehmitettyä samaa kohtaa. Ekassa kuvassa missä liukua on, on sutaistu juurikin kerran lakkaa sieneen, ja liukua aloitettu kolmeen kynteen.
      Lakkaa siis sieneen x-määrä kertoja, en osaa sanoa montako kertaa siis lakkaa lisään kokonaisuudessaan. Lakka sieneen, töpötys esim. peukalosta keskisormeen, lakka sieneen, pikkurillista taas keskisormeen, toinen käsi samalla lailla ja toistoa sen verran että näyttää hyvältä. Ja vähän sitä lakan määrää sienessäkin voi säädellä, jos tuntuu että kynsille tulee jompaakumpaa väriä liikaa. Toivottavasti saa selostuksesta selvää. :)

      Poista
    2. Ja ennen aloitusta kun kostuttaa sienen, niin se riittää. :)

      Poista
    3. Sain selvää, kiitos paljon! :)

      Poista

Saa kommentoida!