lauantai 28. maaliskuuta 2015

ablecs15 - pastels

Toinen viikon aiheista oli pastellivärit. Kovin montaa ei tikuista löytynyt, mutta sen verran että saa jotain toteutettua. Jokunen tekstuurilakkakin olisi löytynyt mutta ne eivät nyt houkutelleet..


Valkoinen pohja, ja nelivärinen liuku päälle. Onnistuikin hyvin ja sitten menin sen irtoglittereillä sotkemaan.. Olisi ollut kivempi pelkiltään, tai vaikka fairy dustilla kuorrutettuna, mutta ei näin.. Onneksi en joka sormea ehtinyt sotkemaan.


Gina Tricot White, Oriflame veryme Tender Green, Nails matt Day dream, essence love is in the air, Nails matt Ballerina .


Tällä kertaa pysyikin teksti lyhyenä. Mukavaa viikonlopun jatkoa. :)


*edit:
Inkkipinkin muutto on hoidettu ja uutta tuotetta tullut/tulossa verkkokauppaan. :)

tiistai 24. maaliskuuta 2015

ablecs15 - my most used polish

Tämän viikon aiheista ensimmäinen, käytetyin lakkani, oli helppo. En toki alkanut laskemaan montako kertaa olen mitäkin lakkaa käyttänyt, vaan luotin siihen mitä ensin tuli mieleen. Oikeastaan aiheesta tuli mieleen kolme lakkaa, mutta koska nämä lakat sattuvat sopimaan yhteen vallan mainiosti niin käytin niitä kaikkia.


Rajasin kärjet ihan maalarinteipillä, töpöttelin meikkisienellä poikittaisen liukuvärin ja asettelin glitterit dottingtoolilla. Aioin ensin tehdä liu'usta kolmiosaisen, tumma-vaalea-tumma tai toisinpäin, mutta se ei oikein tahtonut luonnistua, sen verran sekaisin meni värit ettei melkein erottanut yhtään että siinä oli liukua ollenkaan.


Jälkimmäisissä kuvissakin kyllä värit sulautuvat toisiinsa aika tehokkaasti.. Mutta siinä vaiheessa kun olin saanut kynnet valmiiksi niin huomasin että liu'un näkymättömyyteen vaikuttikin työpisteen valaistus, esimerkiksi kylpyhuoneen lämpimässä valossa värit erottuivat toisistaan ihan hyvin. Eli ihan hyvin olisi ehkä kolmiosainenkin liuku onnistunut. Pitäisi ehkä ottaa toinen lamppu työpöydälle ihan varmuudeksi.


Joka tapauksessa, lakkaus on kaikessa yksinkertaisuudessaan varsin mieluinen, tuijottelukynnet tuli! :)


Lumene CC nail concealer, ja se ensin mieleen tullut kolmikko, essence be berry now!, OPI Girls Love Ponies sekä OPI I Snow You Love Me


lauantai 21. maaliskuuta 2015

ablecs15 - I thought I'd never

... ajattelisi leimauksia kun kynsille pitää saada nopeasti jotain. Vähän kaukaa haettu tähän aiheeseen, mutta silti sopii, ja onhan tuota tultu harjoiteltua viime aikoina. Alkaa jopa onnistumaan sen verran kelvollisesti etten enää vältä leimausta kuin ruttoa.. :D Pieniä hankaluuksia silti oli tällä kertaa, leimoissa oli sen verran pinta-alaa että tuntuivat leviävän herkästi, tiedä häntä painoinko välillä liian kovaa vaikka koitin olla varovainen stamperin kanssa. Vai mikä lie oli ongelma.. Sama löllöstamper taas käytössä mihin olen ollut tyytyväinen, sillä on sirommat kuviot kyllä onnistuneet hyvin. No mutta harjoittelu jatkuu!


Eli noh, jos olisin täydellisiä leimoja tavoitellut niin tuskin olisi ollut varsinaisesti nopea.. 


Vähän ikävästi meni noin muuten tämän lakkauksen ajoitus, aioin kuvailla tietysti auringossa tätä holopommia mutta pilvinen päivä sattui päälle. Siinä samalla meni auringonpimennyskin sivu suun. Sen olisin halunnut nähdä, varsinkin kun revontulien tähyily unohtui.. (Viikon hyvä tuuri kävi siinä etten saanut tyttärellä ja miehellä ollutta vatsatautia, eikä poikakaan siihen sairastunut onneksi.)


Ehkä viikonloppuna olisi nyt parempi sää tälle. 


Tämän kimallus tosin näkyy hyvin ihan sisätiloissakin. Ihan hauska lakkaus tästä tuli, ehkä silti tuli liikaa peitettyä tuota glitteriä? Katsoo nyt jos saisi vielä aurinkoa näille.. :)


Sama laatta käytössä kuin edellisessä lakkauksessakin, BP-50, saatu testattavaksi bornprettystoresta. 


Alla F.U.N Lacquer Million Dollar Dream (holoversio) ja leimat bornprettystoren valkoisella leimauslakalla. 



tiistai 17. maaliskuuta 2015

ablecs15 - nothing but purple

Vielä kolmas testilaatta bornprettystorelta. 


Ablecs-aiheena violetti, ja sen väristä on omissa pulloissa melko vähän.. Testailin tuossa joknen päivä sitten miten Dalen holotopperi leimaa, ja kyllähän sillä jotain saa aikaan. Ei nuo pitkälle erotu mutta kiva kimallus tulee. Piti ottaa pieni pätkä videota niin erottuu hiukan paremmin.

video






 Tuo laatan aaltoileva tms. kuvio olisi ehkä ollut parempi tähän kokeiluun mutta kyllähän nuo sydämet jotenkuten erottuu. Mitenköhän holo erottuisi mattauksen alta?


OPI Vant To Bite My Neck? ja Dance Legend Top Prismatic.




Ja tuohon toiseen aiheeseen ei ole toistaiseksi mitään ideaa..
Ja nyt jääd odottamaan tuomiota miten raju vatsatauti minuun iskee, mies ja tyttö olleet jo kipeinä..


lauantai 14. maaliskuuta 2015

ablecs15 - textured


Nyt laiskotti. En jaksanut alkaa muhittelemaan näppejä folioissa, ja muutenkin glitterkynnet oli hyvässä kuosissa edellisen lakkauksen jäljiltä. Kierrätys kunniaan! Ja nyt se oli muutenkin helppoa poistaa lakat muista sormista, kun tuli miittipussista dermosilin dip-in kynsilakanpoistopurkki. Näppärä tapaus kyllä, perus cremet lähtee helposti kun hetken pyörittelee. Asetoniton eikä haise miltään, yllättävän nopeasti muuten toimii! Saapa nähdä miten kauan tuo pelittää, olisinko neljä kertaa nyt sen avulla lakkauksia poistanut.. Vähän on alkanu murusia irrota siitä vaahtomuovista. 


Inspiraatio glitterkynsien seuraksi tuli täältä. En sentään ihan suoraan alkanut kopioimaan.. :D Essencen sävy nyt ei vaan ihan sovi tuon glitterin kanssa mutta menkööt. Puolikuut ranskistarrojen avulla, ja taisin olla hiukan väsynyt näitä tehdessä, kun ensin yritin nyhertää niitä tarroja paperiarkista irti paperin väärältä puolelta.. :D Ne kun kuultaa siitä läpi. Hyvä minä.


OPI Liquid Sand Pussy Galore, essence be berry now!, ja KBShimmer It's Razz-ical!


Ensi viikko onkin vähän hankala tapaus..

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

ablecs15 - nature's wonders


Toinen bornprettystoresta saatu laatta testiin, BP-L001. Tässä on nätit isot kuviot, ja ainakin tämä käyttämäni toimi oikein hyvin. Oli kyllä hankala valita mitä ensin kokeilee, suurin osa kuvista tosi nättejä. 


Tässä lakkauksessa onkin paljon uutta. Minttuinen orly saatu miitistä, leimattu lakalla joka on odotellut käyttöön pääsyä joulusta asti, ja muihin kynsiin päässyt glitterihanuus hyppäsi kyytiin matkan varrelta kun oltiin perjantaina menossa anoppilaan. Tuo oli kimppatilauksessa tulossa, muttei ehtinyt miittiin.. Onneksi tie vei aika läheltä näinkin pian niin säästyi massiiviset postikulut.


Vähän olisi ehkä kaivannut tummempaa leimaa.. Nättejä lakkoja kyllä kaikki. Orly näytti ensimmäisellä kerroksella toivottomalta mutta yllättäen kaksi kerrosta riitti kun oli vielä leimat tulossa päälle.


Orly Jealous, much?, KBShimmer It's Razzical, Color Club Miss Bliss.

Oli kyllä toimiva laatta-lakka-stamperkombo, taisi olla ensimmäinen kerta sitä laatua että leimat nousee kynsille asti kokonaisina heti, ilman että mitään  tarvitsee ottaa uusiksi. Kuusi kertaa lakkaa laatalle, kuusi ehjää leimaa kynsillä. Jes! Stamper ostettu Minailsilta, suosittelen!




maanantai 9. maaliskuuta 2015

Inkkipinkki, varaston tyhjennys!

Inkkipinkki joutuu muuttamaan verkkokauppapohjaa kuun vaihteessa, ja jotta urakka helpottuu niin kaikki tuotteet ovat alessa tämän kuun loppuun.


Nyt lähtee siis reippaasti koristetta halvalla.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

ablecs15 - sporting/turquoise

Tämän viikon haasteet, turkoosin ja urheilun pistin samaan lakkaukseen. Urheilu aiheutti alkuun päänvaivaa kun en juurikaan seuraa tai harrasta urheilua. Sitten hoksasin huispauksen, potterlaatoista löytyy sieppi, ja eiköhän fiktiivinenkin urheilulaji sovi tähän kategoriaan. :D


Turkoosille pohjalle siis sieppileimoja. Sieppi on pieni kultainen pallo jolla on hopeiset siivet, yritin siis kaksivärileimausta. Kultainen leimauslakka jätti jostain syystä pallon ontoksi melkein joka kerta joten paikkailin niitä vaan, vaikka ei se ihan putkeen mennyt. Muutenkin kuviot kynsillä vähän miten sattuu. Siivet sentään onnistuivat mainiosti.


Pohjalakkaus Color Club Evolution, leimat Depend 223 ja bornprettystoren kultainen leimauslakka.


Leimat laatasta héhé 030.




torstai 5. maaliskuuta 2015

LIEBSTER AWARD

Miialta tuli Liebster award-tunnustus kysymyksineen, kiitos! :)
Tarkoituksena siis jakaa 11 blogille, joilla on 0-1000 lukijaa, että ihmiset löytävät uusia mielenkiintoisia blogeja luettavaksi. Vastataan tunnustuksen antajan keksimiin 11 kysymykseen ja keksitään sitten itse uudet 11 kysymystä heille, joita haastetaan.

Tylsänä en taida haastaa ketään kun tuntuu että kaikki tän on jo saaneet, eikä kysymyksiäkään oikein irtoa.. :D


Miian kysymykset:

1. Mikä on lempivuodenaikasi?
Vaikea, mutta varmaankin alkukevät. Se kun alkaa olla mukavan lämmin, mutta ennen kuin tulee kesän kuumuus ja ötökät.. Paitsi jos on liikaa siitepölyä.

2. Mitä sarjaa seuraat niin, että jos et näe sitä silloin kun se tulee televisiosta, niin on pakko katsoa uusinta?
Aika moni seuraamani sarja on onneksi semmoisia mitkä näkee netistä jälkikäteen. Suomen surkein kuski ja Suomen huutokauppakeisari on ollut semmoisia. Putous tottakai. Meillä on kaapelikanavia, bbc entertainment-kanavalta tulee hyviä ohjelmia, taitaa QI olla suosikki sieltä, eräänlainen hauska tietokilpailu. Jos ei ehdi katsomaan niin tulee tallennettua digiboksille tai katsottua seuraavana päivänä, sama jakso taitaa tulla kolmeen tai neljään kertaan 24 tunnin sisällä.. :D

3. Lemppari vaatekappale?
Vanha ja pehmeäksi kulunut äitiystunika. Oloasut yleisesti ottaen, mukavuus on kotona ollessa tärkeintä.

4. Pitkät vai lyhyet hiukset?
Pitkät on olleet aina. Kampauksen muuttaminen on jotenkin pelottava ajatus, vaikken hirveästi hiusten laittoa harrasta, ihan vaan ponnari niskassa.

5. Luoko ihmiset kynsiisi pitkiä katseita mitään sanomatta?
En ole ainakaan huomannut.

6. Lempiväri?
Pinkki. :)

7. OPI- I Snow You Love Me, In vai Out?
IN! <3 Upea lakka, pullo puolillaan ja varakappale löytyy.. :D

8. Mitä kynsilakkamerkkiä suosit?
Kyllä se OPI on. Useimmat kuitenkin helppoja. Halpiksista essence on loistava.

9. Onko jokin lakka ylitse muiden?
OPI Girls Love Ponies on upein pinkki mitä kuvitella saattaa. Ehkei uniikki sävyltään mutta laadukas ja sopii oman ihoni rinnalle. Nimi on myös ihana vaikken mikään heppatyttö ole koskaan ollutkaan.

10. Ulkona vai sisällä?
Taidan olla sisäkissa vähän liiankin kanssa.

11. Oletko luonteva valokuvissa?
En todellakaan. Muutama onnistunutkin otos onneksi löytyy, onneksi hääkuva on yksi niistä.. :D


keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Bornprettystoren leimauslaatta testissä


Välillä muutakin kuin haastetta. Tai olisihan tämän voinut turkoosinakin tehdä mutta oli punainen olo vaihteeksi. :D Bornprettystoresta tuli jälleen muutama leimauslaatta testiin, tässä niistä ensimmäinen. Tätä laattaa olisin sinne miittiin kaivannut.. :D Olisi voinut ehkä kuvata ennen käyttöä, tai putsailla paremmin.. Jännästi tämän laatan kanssa en moyou londonin löllöleimasinta saanut toimimaan ollenkaan, meinasin hermostua kun ei noussut musta eikä valkoinen.. Minailsista ostamani löllö sitä vastoin pelitti mainiosti. Melko tahmea tapaus, lieneekö bornprettystoren laatan kuvio vähän matalampi.. No, toimiva stamperi löytyi, lienee pääasia. Ensimmäiseksi halusin testata tuota ruusukuviota. Kaipaisin sille hitusen lisää mittaa, muut laatan kuviot ovat reippaan kokoisia. 


Kohdistus vähän sinne päin mutta ihan söpöt nämä on. Muutama reikä jäi mutta hällä väliä.. :D


Käytössä OPI Coca Cola Red ja bornprettystoren valkoinen leimauslakka.
Aika häikäisevä tuo punainen, päivän verran viihdyin ihan yksivärisillä kynsillä.

Ja vielä alekoodi tavalliseen tapaan, koodilla KSAX31 10% alennus bornprettystoresta.


sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

ablecs15 - abstract

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, ablecs ja leimaushaaste samalla kertaa. Abstrakti on aika laaja käsite, kunhan ei esitä mitään niin homma on hanskassa. Jännä nähdä mitä Nena Sofia ja Katarooma keksii.


Tätä lähdin rakentamaan glitterpohjalta, oli ihan pakko täyttää yksi kynsi kultaholohexglittereillä, meinasi hiukan mennä silmät solmuun näitä asetellessa. Leimauslakaksi tietty kultainen. Muut värit aiheutti päänvaivaa mutta lopulta kynsille päätyi pinkkiä ja violettia.

Kyllähän tämä leimailutouhu alkaa luonnistumaan, pikkuhiljaa. Torstaina sain vihdoin tehtyä yhden näistä pitäisi-hankkia-ostoksista, ja täytyy sanoa että kyllä tuo puhdas asetoni jotain vaikuttaa. Tai sitten mä vaan uskoin siihen niin paljon että onnistuin ihan vahingossa. :D Otin tosin käyttöön myös miittipussista saadun MoYou Londonin löllöstamperin, joka pelitti ihan mallikelpoisesti parin tikuille tehdyn testin jälkeen. Korkkasin myös potter-laatat, joista löytyi tarpeeksi epämääräinen kuvio tähän teemaan. Ihan mukavasti toimi siis kaikki osaset, ja yllättävän ehjät leimat tuli.


OPIt Vant To Bite My Neck? ja Girls Love Ponies, bornprettystoren kultainen leimauslakka.


 Miitissä saadut kultaiset hexglitterit, leimat laatasta héhé 035.