tiistai 2. syyskuuta 2014

Hippu ylellisyyttä


Edelliset lakkaukset poistettu, ja viime yön pikkutunneilla näpersin uudet. Sama yhdistelmä pääsi aiemmin korviksiin ja nyt sitten kynsille! Blogien lukemisesta saa huonoja vaikutteita, näin lehtikultaa kynsillä Sinneyn blogissa ja tilasin kyseistä henkäyksenohutta materiaalia Mi Nailsilta viiden minuutin sisällä postauksen lukemisesta.. Saman blogin banneri muuten on pitkän aikaa aiheuttanut huokailua, kun siinä on lähikuvassa seppälän strawberry sorbet.. saatoin käydä tänään kotiuttamassa senkin. Ja sen sinisen. Ja nyt ärsyttää että lila jäi ostamatta.. :D No, on niitä kolme.
Missähän välissä niilläkin lakkaa, viime viikollakin kun tuli nuo markkinaostokset tehtyä, Lumenen CC-lakka tuli myös ostettua ja kaiken kukkuraksi postin mukana on tällä viikolla tulossa muikeat kaksi arvontavoittoa! Niissä on tulossa yhteensä yhdeksän lakkaa lisää. Että juu.. :D


Kultahippujen kaverina Color Club Evolution. Lehtikullan käsittely oli kyllä aika tarkkaa puuhaa, niin kevyttä ja hentoa ettei hirveän raskaasti kannata sen suuntaan hengitellä. Kaikki silppuamani hitulat onnistuin kyllä saamaan kynsille asti. Hiukan tarkempia työkaluja tarvitsisin, Sinneyn esimerkin mukaisesti käytin pinsettejä mutta ihan pienikärkisiä itseltäni ei löydy. Ihan pienestä palasta ei siis oikein saa kiinni joten vähän reilun kokoiseksi jäi.. Asettelukin aiheutti päänvaivaa, menivät herkästi hiukan päällekkäin tai niin lähekkäin että näyttää useimmat palat olevan isompia kuin minkä kokoisiksi nuo silppusin. Pikkurilliin asettelu onnistui parhaiten. 


Tykkään kyllä hurjasti! Tulee aika ylellinen olo kun on kultaa kynsillä.. :) Todella mieluinen lakkaus, ja hyvä niin kun eihän nyt tämmöisiä heti raaski poistaa. Näyttäispä kuvassa yhtä kivalta ku livenä.. :D

On muuten tämä lakkakin ollut ahkerassa käytössä, edellinen lakkaus oli jotain muuta mutta siitä kahdessa edellisessä oli Evolution kynsillä. Vaikka samansuuntaisia sävyjä löytyy laatikosta muitakin. Mites usein muilla tulee kausia jolloin lähes jokaiseen lakkaukseen tekisi mieli käyttää samaa lakkaa? :)

14 kommenttia:

  1. Jos mä haluan kultaa kynsille, käytän sitä Bond-sarjan lakkaa. Ja hopeaa kun haluan niin käytän Purea :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kyllä himoinnu varsinki sitä bond-lakkaa mut hinta vähän suolanen, pari rasiaa tätä ei hirveesti kirpassu... :D Sen verran vähän varmaan tulee silti käytettyä jalometalleja kynsillä et lehtikultakin piisaa mulle pitkäks aikaa.. Ja eipä näperrys haittaa.

      Poista
  2. Mulla on samantapaista tosi ohutta folioo kultasena, hopeisena ja kuparin värisenä.. olipa unohtanu ne mut taidanpas kaivaa laatikosta tässä joku päivä :)

    VastaaPoista
  3. Voi että miten ihanat, mutta mähän tykkäsin niistä korviksistakin. ;)

    VastaaPoista
  4. Oijoi, kyllä näyttääkin hyvältä yhdistelmältä! Luultavasti mun hermorakenne ei taipuisi lehtikullan kanssa räpeltämiseen mutta ihailen sitä mieluusti toisilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oli omituisen rentouttavaa noiden kanssa näperrys kun piti keskittyä pelkästään siihen, vaikka olikin hiukan hankalaa :D

      Poista

Saa kommentoida!