perjantai 18. syyskuuta 2015

Syksyiset kynnet.

Syksy tuli. Sataa ja tuulee, syksysävyjä siis kynsille, holoa kuitenkin jos se aurinkokin ilmestyisi vielä jostain.. :) Koristelua leimoilla ja siirtokuvilla. Sekä leimauslaatta että siirtokuvat saatu testiin bornprettystoresta, siirtokuvat viime vuoden lopussa ja kerran testattukin, mutta tosiaan silloin niiden saapuminen kesti niin kauan että oli jo talvi.. Vaikka alkusyksystä valittu testiin :D Nyt vähän oikeampi ajankohta. Leimauslakka ostettu samasta paikasta. (Onneksi viime aikoina posti tullut hiukan nopeammin.. Silti vetäisin varman päälle jos vaikka jouluteemaista koristetta haluaisin tuolta, ja tilaisin nyt.. :D ) Stampertyyny myös Bornprettystoren valikoimaa ja saatu sieltä testiin, edelleen, kolmatta kertaa hyvä on. :D


Vääntelin vaivalloisesti molemmat kädet kuviin, kun tietysti väärään käteen leimat onnistui paremmin. Tiedä koittaako sitä heikommalla kädellä olla jotenkin tarkempi, oliko liikaa voimaa toisen käden leimauksissa vai miten.. No mutta, ihan toimivat silti. Leimauslakka on ainakin vallan mainio tapaus. Myöskin leimauslaatalle peukku, tämäkin kuvio toimi, nämä uusimmat isot laatat taitaa olla ihan hyviä jo, ilmeisesti ne vanhemmat vähän heikompaa laatua..


Vähän nuo decalien reunat ärsyttää. Ihana sävy tuli oranssiin, pohjalla oranssi cremelakka ja päällä oranssi holo, riitti kerros kumpaakin. Pelkkä holo olisi tarvinnut kolme kerrosta.. 

Oranssit lakat ostettu Mi Nailsilta, jossa on muuten tänään vielä ale alen päälle. Melkein kaikki tuotteet on jo ennestään alennettu ja niistä vielä 15% alennus koodilla MIELENILMAUS. (Esim useimmat OPIt 8 euroa ja siihen vielä tuo ale!) Mähän tilasin sieltä parit lakat ja vinyylit vasta pari päivää sitten, pahus vieköön.. :D 


Käytetyt lakat OPI Orange you stylish, nail pattern boldness Ichabod Crane, ja ruskea leimauslakka.

Ja alla BPS-alekoodi.



Ja yksi vielä. Inkki Pinkki lopettaa ja myy koko loppuvaraston -35% alella pois. Vielä ehtii siellä ostoksille. :)

8 kommenttia:

  1. Ihanat on! Mullakin välillä just väärä käsi onnistuu paljon paremmin. Oon todennut sen johtuvan vain siitä, että keskityn paljon enemmän silloin, kun tiedän, etten osaa vasurilla yhtä hyvin kuin oikealla. :D Ja toisaalta välillä onnistuu paremmin siksi, että yritän tehdä vasurilla mahdollisimman nopeat ja kevyet vedot, koska tiedän, että liian hiljaa tehdessä ja keskittyessä viivat just menee huteriksi ja suttuisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo todella yleistä, varsinkin leimat on lähes poikkeuksessa paremmat väärässä kädessä.. Isompi ongelma toi kuvaaminen on, hankala saada näpit järkevään asentoon ja vasurilla kameraa on hankala käyttää ja se käsi vielä sit tärisee, niin kuvia saa ottaa 5 kertaa enemmän.. :D

      Poista
  2. Wauh mitkä syyskynnet! Aivan ihanat kaikin puolin ♥

    VastaaPoista

Saa kommentoida!