keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kimallusyliannostus

Nyt kyllä säihkyy ja kimaltaa enemmän kuin laki sallii. Teki mieli taas punaista kynsille pitkästä aikaa, tällä kertaa vähän pinkimmän puoleinen sävy. Ja lakkojakin useampi päällekkäin. Enpä panisi pahakseni jos omistaisin täsmälleen tämän näköisen lakan ihan yhdessä pullossa. Ja mieluusti peittävänä. Neljässä kuvassa on sitten yhteensä ehkä saman verran kimallusta havaittavissa mitä luonnossa kertavilkaisulla, oikein häikäisee.. :D Sateenkaari-kimallus-holoöverikynnet.







Lumene Natural Code Stand out, China Glazet Moulin Rouge, Fairy Dust ja Wireless Holographic Top Coat.

Pullokuvasta voinee päätellä että kerroksia piisaa. Ois sitä toki voinu tikkuja vilkaista ennen aloitusta, että mitä sinne alimmaksi pistää.. Lumene on sen verran ohutta tavaraa että olisi tarvinnut sitä pelkästään varmaan sen neljä kerrosta.. Jätin kahteen toivoen että Moulin Rouge peittäisi loput mutta katin kontit.. Oikeassa, tai no väärässä valossa kärjet kuultaa. Omapa oli moka, jälkimmäisen kohdalla vielä tiesin ihan hyvin ettei ole peittävä tapaus. Nätti lakka on joka tapauksessa, pientä glitteriä tiheässä. Tuotakin kaksi kerrosta. Ja kimallusta kun kaipasin.. En osannut lakatessa päättää lisäänkö kimallusta Fairy Dustilla vai holotopperilla, menin sitten ja lisäsin kerroksen molempia. Ei se väärin ole... :D En nyt tiedä onko rivin viimeisellä mitään virkaa kaiken kimalluksen päällä, taitaisi kaivata hiukan aurinkoa jotta selviäisi tämä arvoitus. Samoin tulin pohtineeksi erottuuko Moulin Rougen glitterit yhtään. No vähän, sinistä ja vihreää näkyy enemmän ja onhan tuo blingi tuossa hiukan isompaa kuin Fairy Dustissa. Ja pohjasävy toki hiukan muuttuu. 

Kaiken kaikkiaan oikein kivat, kirkkaat kesäiset pinkki-punaiset, kivalla tavalla överit.. :D

2 kommenttia:

Saa kommentoida!