keskiviikko 11. helmikuuta 2015

ablecs15 - something other than pink

Toinen finnishable-haastekierros starttasi tällä viikolla, ja tällä kertaa ajattelin itsekin osallistua. Syksyn haastettahan en edes yrittänyt tehdä nuorimmaisen ollessa vielä niin pieni, mutta nyt alkaa vähitellen olla jo enemmän aikaa kynsille. Epäilen silti ettei ihan kaikkiin aiheisiin ehdi kynsiä tekemään, omaksi tavoitteeksi otan siis yhdet haastekynnet viikossa.


Pinkkiä näkyy omilla kynsillä sen verran usein, että ensimmäisen viikon haaste olkoon something other than pink - eli mitä tahansa, paitsi pinkkiä.


Jos ei pinkkiä niin sitten minttua! Ja kultaa. Tässä vaiheessa viikkoa tämän haasteen toteutuksessa minttuiset kynnet tuntuvat olevan aika suosittuja. :D


Pikkuruisten sydänten kera olisi tämä sopinut myös viikon toiseen aiheeseen. Saa nähdä ehtiikö lakkaamaan vielä toisetkin haastekynnet. Viikonloppuna tuskin ehdin lakkaamaan, ja toisaalta en ihan heti näitä raaskisikaan poistaa.


Käytetyt lakat F.U.N Lacquer Million Dollar Dream (H) sekä Kiko Mint Milk. Mintulle pitäisi oikeasti muistaa se ohennus ennen seuraavaa käyttökertaa, oli vähän hankala tapaus. Miljoonaunelma on kyllä upea lakka! (Kyllä, minulla on molemmat versiot) Facebooksivulle olenkin ladannut videopätkän pullon pyörittelystä kun se säihkyy niin upeasti! :D


Siirtokuvat on nättejä ja pysyy ehjänä, mutta decaleiksi mahdottoman paksuja. Joku kohta jäi jopa törröttämään, ja päälle saikin lakata pari kerrosta päällyslakkaa. Hiukan oli ärsyttävää. Saattaa tosin tämäkin arkki olla ohuempi toisesta päästä, ei olisi ennenkuulumatonta.. Toisaalta mielummin liian paksu kuin liian ohut.

Hyvää ystävänpäivää! <3

10 kommenttia:

Saa kommentoida!