torstai 5. helmikuuta 2015

Voiteet ja öljyt kaappien kätköistä

Tänään inspiroiduin Roosan postauksesta, ja kaivoin siis minäkin rasvat ja öljyt esiin, niitä löytyikin aika paljon.


Dermosilin hajustamaton ihonhoitovoide. Puolen litran pönttö, varmaan viides menossa, käytän tätä toki ihan koko vartalolle. Hajustamaton ja sopii myös lapsille. Omaan makuun imeytyy ihan tarpeeksi nopeasti, ihan on luottotuote. Aika usein muut voiteet unohtuvatkin vähälle käytölle johonkin kun tällä rasvaa itsensä ja lapset. Tottakai siis kädetkin saavat osansa. Lisäksi tämä pönikkä seisoo sekä tietokonepöydällä että yöpöydällä, helppo muistaa käyttää. Pitäisi varmaan jompikumpi vaihtaa toisenlaiseen rasvaan hetkeksi niin tulisi muitakin vähän ahkerammin käytettyä.


Tämän ostin ihan testimielessä, yhtä lailla mukava tuote kuin edellinenkin. Reissukäytössä. Pakkaus kertoo tämän olevan erittäin kosteuttava käsivoide kuiville ja halkeileville käsille. Tätä pitäisi muistaa käyttää nyt useammin niin näkisi vähän onko tehokkaampi kuin tuo yleisvoide, tämä talvikin kun kuivattaa, vielä sen lisäksi että kahden pienen äitinä käsiä tulee pestyä jatkuvasti.



Ja Extra Voide, varsinainen tehopommi! Tajuttoman paksua tavaraa, vaatii kunnon rutistusta että tulee ulos tuubista. Tällä kyllä kuivat kohdat saa kuriin. Tätä tulee käytettyä enemmän jaloille, paksu kerros yöksi niin aamulla on pehmeää. Muistaisi nyt vielä ostaa uudet puuvillahanskatkin niin saisi kädetkin saman tehohoidon, koira pisti edellisen parin silpuksi, joku rasva oli ilmeisesti ollut hyvän tuoksuista.. :D


Lemon Juice & Glycerine Perinteinen Käsivoide lienee monelle tuttu. Sarjassamme  yötä vasten-rasva, tämän imeytymisessä kuluu jokin aikaa.. Näitä hajustettuja rasvoja on nyt viime aikoina tullut käytettyä hiukan harvemmin. Itseä moni tuoksuva rasva kyllä miellyttää mutta vauvaa käsitellessä jättää mielummin tuoksut minimiin, tai niitä ei ainakaan viitsi montaa kertaa päivässä lisäillä. Tässä varsinkin on melko tuju tuoksu, olinkin jo unohtanut..


Edellisen kevyempi sisar. Tämä oli myös reippaammassa käytössä ennen nuoremman syntymää, imeytyy nopeammin kuten voidaan kenties ihan päätellä..  Tästä jää kuitenkin ehkä hiukan tahmeammaksi kädet kuin noista parista ensimmäisestä dermosilin voiteesta.



The Body Shopin Pink Grapefruit tuli joululahjaringissä, tässä on ihana tuoksu, kivan raikas ja pirteä. Yleisesti ottaen sitrushedelmät, varsingin kirpeämmästä päästi kelpaa minulle niin tuoksuina kuin makuinakin. :)
Melko kevyt rasva, tätä käytän silti enemmän pelkän tuoksun takia :D


OPI Avojuice jasmine,  tämä oli voitto arvonnasta. Ihana tuoksu! Imeytyykin nopeasti. Käsilaukkutavaraa jota muistan käyttää ihan liian harvoin. Eipähän lopu liian nopeasti.. Harmillisen kallista tavaraa.


Tässä kuvassa onkin sitten sekalainen kokoelma jotka pengoin kaapin perältä, eli unohtuneet.
Oriflamen Apricot&White tea on suunnilleen puolillaan, jossain vaiheessa käytin tätäkin ihan säännöllisesti. Ihan kiva käsivoide, saattaa olla että tympäännyin tuoksuun niin jäi kaappiin lojumaan.

Dermosilin Punainen Appelsiini-voide pitääkin jättää esille että tulee käytettyä, saman tuoksusarjan tuotteita löytyy suihkun puolelta säännöllisessä käytössä useampi. Kivan raikas, tämän olin näköjään ihan rehellisesti unohtanut omistaneeni. :) Hyviä löytöjä voi tehdä näemmä myös omasta kaapista!

Yves Rocherin kaakao-appelsiinikäsivoide, tämän tilatessani kuvittelin jotain tosi ihanaa tuoksua mutta tämä on lähinnä äitelä ja tunkkainen, ei taida tulla käytettyä. Kyllä tämän kaakaoksi tunnistaa mutta ei omaan nenään sovi.

Nuo pari viimeistä on vähän rasvaisempia, näissä on molemmissa vähän semmoinen vanhan mummon peilikaappi-tuoksu. :D En ihan tiedä tykkäänkö vai en. Yöksi laitettavia rasvoja nämäkin, mutta kun on niitä muitakin, ja niissä muissa joko on hyvä tuoksu tai ei hajusteita.


Ja hyppäys kynsinauhojen puolelle. Lushin Lemony flutter on aika uusi omassa kokoelmassa, mutta kauan himoittu kun niin paljon hyvää olen kuullut. Ja onhan tämä ihana! Hinta tuntui kirpeältä, varsinkin kun itse en liikkeeseen pääse asioimaan ja verkkokaupasta tilasin, mutta tarkemmin ajatellen kyllähän tämä riittää aika pitkälle.. :D Ja toimii! Tuskin jää viimeiseksi purkiksi tätä tavaraa.


OPI Avoplex Cuticle Oil To Go, kuten kuvasta näkyy tämä tuubi on aika tyhjä jo. Onneksi on avaamaton odottamassa. Tämä on näppärä, puristamalla tulee siveltimeen geeliä joka sulaa öljyksi kynsille, ei tarvitse pyöritellä mitään että saa lisää tavaraa. Suosikkeja on tämäkin, tehokkaan tuntuinen ja yllätys yllätys, tämänkin tuoksu on ihana!


Lumenen kynsinauhavoide on ollut myös pidemmän aikaa käytössä. Mieto ja raikas tuoksu, tätä riittää pienenpieni nokare kerrallaan. Imeytyy kynsinauhoille nopeasti. Tämä löytyy itseltä käsilaukusta, autossa istuessa tulee usein käytettyä. Todella riittoisa ja edullinenkin, voin lämpimästi suositella nyt suomalaista. :)

Nämä kynsinauhaöljykynätkin ovat nyt jääneet hiukan vähemmälle käytölle. Ihan kivojahan nämäkin mutta nuo kolme edellistä ovat aika tehokkaasti syrjäyttäneet muut kynsinauhaöljyt ja rasvat. Vähän sotkuisempia jos vahingossa pyörittelee liikaa öljyä ulos. Hyviä tuoksuja näistä toki löytyy, käytän jos muistan.

Ja oikeastaan sama tarina kuin edellisessä kuvassa. Hyvän tuoksuisia mutta jääneet näppärämpien tuotteiden jalkoihin. Kun nyt vaan malttaisi käyttää. Tuo vaniljakin tuoksuu oikein hyvältä mutta ei sitä paljoa ole kulunut, ja se on ostettu aikoinaan Adeninasta.. :D (Milloinkas se menikään kiinni?)
Pipetilliset pullot ovat kyllä aika epäkäytännöllisiä muutenkin, ja se vielä että kun tuommoinen kaatuu niin sitä hemmetin öljyä on ihan joka paikassa.


Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä, kookosöljy! Kookoskin on lempparituoksuja, ja tällä on ihan mukava rasvailla käsiä ja kyynärpäitä silloin tällöin. Kädet kuorin tämän ja sokerin avulla. Mukava hoito myös hiuksille, jos jaksaa. Saunan lämmitessä hieron tätä reippaasti päänahkaan ja hiuksiinkin toki, annan olla joskus ihan parikin tuntia. Saunassa vielä istun öljyt hiuksissa. Letin saa kyllä tämän käsittelyn jälkeen pestä useampaan kertaan huolella mutta ainakin oma päänahkani tästä käsittelystä tykkää.
Tällä hoituu myös vartalon kuorinta, kun ottaa kaveriksi joko sokeria tai kahvinporoja. Varsinkin jälkimmäisen kanssa tuoksu on huumaava, ja suihku erityisen virkistävä! :)


Kirjottelin tätä postausta vähän väliä muutaman tunnin verran. Uskotteko muuten että tänään on oltu ahkeria rasvaamaan käsiä.. :D

2 kommenttia:

Saa kommentoida!