keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Liukua lumisilla leimoilla


Liukuvärjäystä pitkästä aikaa! Melkein olikin jo unohtanut miten mukava ja helppo koristelutapa tämä on.. Näin se vaan sujui tauonkin jälkeen. Olisipa tuo leimaus yhtä helppoa. (Vesimarmoroinnista puhumattakaan.)


Liu'un alla kerros ginan valkoista, liukuväri töpötelty päälle kolmella lakalla. Itse teen liukuvärin sutimalla lakat suoraan kostealle meikkisienelle ja siitä kynsille, kaikki kynnet pariin kertaan läpi. Hetken annan kerrosten kuivua ettei pohja lähde kävelemään. Kaikki kolme lakkaa ovat holoja, parhaiten erottuu tummimmasta lakasta.


Ennen leimoja kerros pikakuivattajaa, tässä tapauksessa oli kyllä useampi tunti välissä muutenkin. Leimoja kahta väriä, tuo sininen oli liu'ussakin muttei oikein kuvissa erotu, eivätkä ihan täysin ehjiä olleetkaan. Ensin meinasin parille kynnelle Ginan Snow-glitterlakkaa jonka ostin viime viikonloppuna, mutta päätinkin harjoitella tätä leimauspuuhaa ihan toden teolla.


Innostus leimauksiin tuli kun käväisin viime viikonloppuna Turussa shoppailemassa perheen kanssa, ja tottahan piti päästä pyörähtämään myös Mi Nailsilla. Saatoin jäädä suustani kiinni. :D


No, joka tapauksessa huomasin stamperit ja ne kun sattuivat olemaan näitä ns. "löllöjä", niin pitihän semmoinen ostaa kokeiluun. Samalla matkaan lähti pari leimauslaattaa, joista toisessa oli nämä lumihiutaleet, sekä pari arkkia decaleita ja yksi uusi lakka.


Tässäpä käytetyt lakat. Gina Tricot White, Dance Legend Top Prismatic, I Love Nail Polish A Touch Of Mint, Moyra holographic no. 254 ja nimetön valkoinen leimauslakka. 


Ja käytetyt leimaustarvikkeet. Tulipa jouluinen laatta ostettua mutta onhan tuossa noita lumihiutaleita.. :)

Taitaa laatikossa jo pelkkiä stampereita olla enemmän, kuin miten monta kertaa olen itse asiassa leimannut, ainakin siltä se tuntuu..  Puhumattakaan laatoista. Ja lisää on maailmalta tulossa, molempia sortteja.. :D Joillakin muilla kun oli viime vuonna se kuukauden vesimarmorointi-haaste, niin minun varmaan pitäisi ottaa asiaksi leimata edes se kerran kuussa.. :D

26 kommenttia:

  1. Tosi kauniit :) Ihanasti tuovat kimallusta nuo holot ü

    VastaaPoista
  2. Kyllä liukuvärjäys on vaan niiiin <3 ja leimatkin aina silloin kun onnistuu;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi mulla onnistuu edes toinen näistä tekniikoista joka kerta! :D (kopkop)

      Poista
  3. On hienot, ihanat talviset värit ja leimat näyttää hyvältä. Mun olis ehkä syytä harjotella sitä marmorointia myös, on se kauheeta sottaamista... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No joo marmorointia pitäs treenailla sitäkin, mulla on just se sotku yksi suurimmista syistä miksi sitä harvoin kokeilee, vaikka teippailisikin sormet.. :D

      Poista
  4. Kauniit on! :) tuo liuku on erityisen kaunis ja leimatkin todella onnistuneet. :)

    VastaaPoista
  5. Ihanan talviset:) Hienosti onnistunut liuku sekä leimaus!

    VastaaPoista
  6. Voi hitsi nää on kauniit kynnet! ♥

    VastaaPoista
  7. Aivan ihastuttavat talviset kynnet!

    VastaaPoista
  8. Onpä jäätävät kynnet! Kauniit ja kylmät...
    Hei, alapa mun kans leimaa-edes-kerrran-kuussa-haasteeseen! Oon semmosta pohtinu tässä jonnin aikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Tossa vois olla ideaa.. :D Ja kerran kuussa ois ehkä aika hyvä tahti, muuten en varmaan muuta ehtiskään :D

      Poista
  9. Oih, nää on kyllä tosi ihanat! :) Tykkään kynsien talvisesta tunnelmasta.

    VastaaPoista

Saa kommentoida!