sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Kultaa ja glitteriä ja kultaglitteriä

..eli suomeksi sanottuna vähän meni överiksi.


Sovittiin Katarooman kanssa että treenataan tätä leimauspuolta ihan kunnolla, ensimmäiseksi aiheeksi tuli lumihiutaleet. Halusin testata vielä Born Pretty Storen kultaista leimauslakkaa tummemmalla pohjalla eli yksi väri oli päätetty, ja sattuipa myös sopivasti tulemaan pari pakettia postissa. Kaveriksi lakkaukseen päätyi upea kultainen hologlitter F.U.N Lacquer Million Dollar Dream. Tikuttaessa uusia ihanuuksia niitä tuli tottakai ihailtua vierekkäin ja Emily de Mollyn The Unloved näytti viihtyvän kultaglitterin vieressä, ja Emily taas oli sävyltään sopiva pari Essencen Be Berry Now!- lakan kanssa joka siis päätyi kultaisten leimojen pohjaksi. Olipa sekava sepustus.


Leimauslakka kyllä esiintyi edukseen hiukan tummemmalla pohjalla. Lumihiutaleet Dream Girl -11-laatasta.


The Unloved vaatii kyllä erittäin huolellista ongintaa, mutta lopputulos on sen arvoista. Noita isoja pyöreitä glittereitä olisi ollut kiva saada enemmän, vähän heikosti näkyy mutta on niitä ainakin pikkurillissä pari. Aika lailla sai levittää töpöttelemällä, ja melko paksulti on lakkaa, mutta siinä mielessä oli helppo tapaus ettei karkaillut kynsinauhoille. Ja onhan tuo kertakaikkiaan kaunis!


Million Dollar Dream. Ihana, ja hyvänen aika miten paljon se kimaltelee.. Oooooh. Niin hohtava holo ettei tarvitse sen kummempaa valaistustakaan. Hohtaa melkein pilkkopimeässäkin.. :D


Käytetyt lakat kuvassa.
Näistä kynsistä saattoi tulla pikkiriikkisen överit.



13 kommenttia:

Saa kommentoida!