perjantai 12. kesäkuuta 2015

BPS-siirtokuvat ja Inkki Pinkki-teippailut

Tuotetestailuja kaksin kappalein, Bornprettystoren decalien lisäksi tällä viikolla postilaatikosta löytyi myös Inkki Pinkin testituotepaketti, yksi niistäkin siis heti kokeiltu. Tuttu tosin ennestään.. :D Inkki Pinkkiin on myös alekoodi lukijoille tarjolla. :)


Toinen bps-arkki testiin.  Mielenkiintoinen seikka tässä on se, että arkin alempi kuosi on jaettu neljään osaan/rivi.. :D Se kohta siis missä ylemmässä kuosissa on kaksi kapeinta kuvaa, on yksi iso. Se sitten sopisi peukaloonkin mutta ei siitä silti kaikkiin kynsiin riitä oman laskuopin mukaan.. Yhden kukan varsi on kyllä tuossa leveimmässä poikki, mikä lie siinäkin ideana.. Olisiko ollut fiksumpaa vähän lyhentää kuvaa ja pistää tuohon keskelle pari kuvaa poikittain? :D


Tämän lakkauksen kohdalla olin aikonut ensin käyttää noita punaisia kukkia, mutta kuvaa irti liottaessani huomasin että se ei tule peittämään. Sinistä kuviota olin taas testannut edellisen lakkauksen päällä ja siinä valkoinen tausta oli, suunnitelma siis vaihtui. Nätti se toki on tämäkin kuva.

Noin muuten näissä taitaa olla hiukan epätasainen laatu, nämä toimivat hiukan helpommin mitä edellinen arkki, varovainen toki sai olla. Näitä sain jopa hiukan liikuteltua vielä kynnellä. Sitä leveyttähän näihin edelleenkin kaipaisi.. Tuo arkin toinen kuva tuntui tosin rypistyvän hiukkasen herkemmin. Testasin vielä eri kuvia edellisen lakkauksen päälle ennen poistoa eli ehdottoman kuivalle pohjalle, ero oli kuvien käytöksessä selkeä.


Yhden kuvan oli tytär tiputtanut vesikuppiin muoveineen päivineen, nämä siis tuota edellistä arkkia. Tuota kirjavaa kukkakuosia yritin myös pinkin päälle kokeilla ja laatu oli yhtä huono arkin yläosassakin. Se vaatii ehdottomasti sen valkoisen alle, ei muuten erotu, kun taas tuossa toisessa on valkoista pohjalla. En tiedä onko jotenkin mahdollista päätellä onko kuva peittävä vai ei mutta vähän tylsää kyllä.. On tuossa kyllä väriä kerrakseen mutta silti haluaisin tämmöisiä kuoseja käyttää jonkun muunkin kun valkoisen päällä, tuossakin kun on tuota tyhjää tilaa verraten paljon. Miksi niitä ei voi vaan tehdä kaikkia peittäviksi, kaiken järjen mukaan tämänkin postauksen kukkadecaleissa pitäisi olla kunnollinen peittävä pohja, mutta kun ei niin ei..


Tässä vielä kuva tästä nyt käytetyn decalin peittävyyskokeilusta, kyllä erottuu kuten näkyy, onneksi. Parissa kohdassa on kyllä valkoista reunaa mutta aika vähän.


Inkki Pinkistä tuli tosiaan taas pieni testipaketti, kolme rullaa kynsiteippejä, kaksi irtoglitterpurkkia ja koristelusivellinsetti. :) 


Tässä on mielestäni ehdottomasti helpoin tapa käyttää kynsiteippejä!  Kietoo vaan suoraan rullasta haluamansa määrän kierroksia kynnen ympärille. Hirveän tiukkaan ei kannata vetää, jotta teipin saa kynnen reunoihin asti kiinni, mutta muuten helppo. Omat vaatimukset raitojen suoruuteen ja välimatkaan on tietty asia erikseen.. :D Tämän poistaminenkin on tottakai helpompi homma kuin monen leikellyn pätkän. Tästä tuli myös mukavan hillitty negative space-lakkaus. Näissä rullissahan on teippiä hurjan paljon joten ihan rauhassa voi kieritellä vaikka kaikki sormet raitoja täyteen.. Ei ihan heti lopu. :D Voihan teipillä myös kynnelle jääviä koristeluita tehdä, mutta itse tykkään enemmän käyttää näin.

Inkki Pinkki tarjoaa  koodilla Blogi -20% alennuksen, voimassa 30.6.2015 asti.


Jä käytetyt lakat tässä Essie Bikini so Teeny Sekä OPI Love.Angel.Music.Baby. Essien pelastin muuten kirpputoripöydästä pari päivää sitten, mukavaan 0,50€ hintaan.. :D Ei huono löytö.

Ja kuten aina, vielä Bornprettystoren alekoodi, KSAX31. 



10 kommenttia:

  1. Oih kuinka nätti lakkaus! ♥ Ja vitsit sentään, kiitos tuosta teippivinkistä! Niin yksinkertainen idea, mutta itsellä ei olisi tullut mieleenkään :D

    Ps. Ootpas tehny hyvän löydön tuon Essien kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ole hyvä vaan, kiva että tostakin vinkistä jollekin hyötyä on :)
      Juu huippu löytö oli :D

      Poista
  2. Kivat kynnet ja kiitti myös teippivinkistä =)

    VastaaPoista
  3. Mä katoin ensin kuvasta, että sulla on tuplaleimaus kynsillä:) Pueenin laatassa on hyvin samanlainen kukkakiehkurakuvio. Nätit on kynnet:)

    VastaaPoista
  4. Tosi kivat kynnet!
    Itsekin katselin näitä decaleja kun itselleni valitsin tuotteita testiin, mutta nämä sitten kuitenkin karsiutuivat viimehetkellä pois. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :)
      Se valinta on kyllä välillä aika vaikeeta :D

      Poista
  5. Nätit kynnet. Nuo unikot näyttää niin nätiltä, harmi, ettei ne toimineet. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Joo ne ois ollu kivat tän lakan päällä, pitää pistää sit valkoselle ku niitä käyttää..

      Poista

Saa kommentoida!