maanantai 28. lokakuuta 2013

Lepakoita tapulissa

Kyllä aika rientää kun on hauskaa! Ja varsinkin kun se hauska on kynsien lakkausta.. :D Ja tällä kertaa tarjolla oli niinkin harvinaista herkkua kuin rauhallinen aamupäivä kotona ylhäisessä yksinäisyydessä.. Työpäivä tänäänkin on, mutta koska oma työpäivä alkaa puolitoista tuntia ennen kuin miehen työpäivä päättyy, niin lapsi meni hoitoon, ja heti aamusta. Eli äiti yksin kotona, ja mitä se muutakaan tekisi omalla ajallaan.. Kuin lakkaa kyntensä! Mukavaa kerrankin lakata päiväsaikaan, postauksenkin kerkesi kirjoittelemaan ihmisten aikoihin.. :)

Lakkaushaaste-ryhmän viikon aiheena Halloween! Ensimmäiset värit mitä kyseisestä juhlasta tulee mieleen ovat tietenkin oranssi ja musta. No, näiden toteutus meni siinä mielessä vähän mönkään mutta kivat kuitenkin.. Aloittelin lakkaamalla kynnet oranssiksi, ja yritin mustalla tehdä kärkiin vähän liukuvärjäystä, mutta se ei mennyt ihan niinkuin piti, sain aikaiseksi lähinnä sotkua. Päädyin lopulta sutimaan tuota mustaa ihan koko kynnelle. Tuo pohjan oranssi kuitenkin kuultaa muutamasta kohdasta läpi, siitä syystä tuolla lakkakuvassa se oranssikin möllöttää, vaikkei ehkä tarvitsisi. No, uutta liukua mustan päälle käyttäen glitterlakkaa, no eihän sekään tietenkään toiminut, kas kun oranssipohjainen ja muutenkin oranssilta näyttävä lakka muuttui mustan lakan päällä enimmäkseen vihreäksi.. :D No ei se mitään, kyllä sitä oranssiakin välillä oikeassa valossa vähän näkyy. Ja mustan ja vihreän yhdistelmästä tulikin mieleen noidat, joten nou hätä, halloween-teemassa pysytään. Jo alkuperäiseen suunnitelmaan kuuluivat lepakkoleimat, ne pääsivät koristamaan noita-akkakynsiä, ihan hyvinhän nuo tuohon sopii. Muutama lepakko hiukan levähtänyt, ilmankos kun keskellä päivää hätyytellään yöelukoita :D







Tässä vielä käytetyt lakat: Wild&Mild Orange Sun sekä Rockefeller Center, Models Own Orangeade ja Depend 223.  Leimat laatasta BM-213.

Nyt taitaakin kohta olla aika hiippailla työpaikkaa kohti..

5 kommenttia:

  1. Oma aika, paras aika ;)
    Hienot kynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näin on, vaan kun huomenna on samanlainen aikataulu niin mites mä sen oman ajan käytän kun ei nyt heti viitsi näitä lakkauksia poistaa :D

      Poista

Saa kommentoida!