torstai 31. lokakuuta 2013

Päivä 9: Sateenkaari

Sateenkaaret on kauniita. Siis luonnossa. Joidenkin muiden kynsilläkin ne voivat sitä olla mutta mulle.. ei-ei. Tämä oli taas niitä haastepäiviä mitä odotti kauhulla, sateenkaaressa on nimittäin muutama väri liikaa kerralla kynsille ahdettavaksi. Aika kaukana mukavuusalueelta ollaan siis.

Täytyypä myöntää että tämän kanssa yritin päästä mahdollisimman helpolla. Tiirailin googlen kuvahakua pitkät tovit miettiessäni toteutusta, oli siellä aika hienojakin. Dotting toolin kanssa olisi ehkä tullut ihan kivaa jälkeä, vaan ne värit. Tällä kertaa en yksinkertaisesti viitsinyt lähteä pilkkutikun kanssa näpertämään kynsiä jotka kuitenkin poistan heti seuraavana päivänä erittäin suurella todennäköisyydellä.

 Oikeiden värien löytäminen oli kyllä oma hommansa. Halusin tähän lakkaukseen siis edes melkein oikeaoppiset sateenkaaren värit, että tulisi edes joku järki tähänkin. Vaikka en nyt tiedä noista väreistä. Joka toisessa lakassa löytyy reippaasti shimmeriä, joka toinen on cremehkö, paitsi tuo sinertävä, pullossa näkyy pieni shimmer mutta kynsillä ei niin kelvatkoon. Ikään kuin näistä muutenkaan olisi ollut tulossa mikään maailman upein lakkaus...


Tuommoinen. Töpöttelin värin kerrallaan, liukuvaa en edes yrittänyt saada, sehän sitäpaitsi on seuraavana vuorossakin tässä haasteessa. On se sateenkaari. Mun tuurilla nää kynnet sitten varmaan huomataan, kun yleensä kukaan ei kynsiä kommentoi varsinkaan silloin kun itse on tuotoksiinsa tyytyväinen..


Käytetyt lakat järjestyksessä: Essie Blanc, Golden Rose Rich Color 21, Rimmel Cocktail Colour Shirley Temple, Miss Selene 13, Wild&Mild Diamond Wall Street, GinaTricot Beauty nails Minty Lavender, Classics Metallic 01.

Tein muuten eilen Cutepolishin ohjeella itselleni käsikuorinnan! Toimii, tuntuu ja tuoksuu ihanalta, kannattaa kokeilla.

Nyt pitäisi mietiskellä lauantaiksi kivat lakkaukset, pieni irtiotto arjesta luvassa.. :)

Vaan sitä ennen, kohta hammaslääkäriin, yyh..

3 kommenttia:

Saa kommentoida!