lauantai 24. elokuuta 2013

Aksenttikynnet?

Terve taas täältäkin. Tuntuu että joka toisesta blogista saanut taas lukea ihmisten olevan nuhaisia, lisätääs omakin lusikka tuohon soppaan. Vähän ollaan tukossa, onneksi ei pahasti että töihin jaksaa, muuten menisi töissä hommat hankalaksi kun yksi on jo saikulla ja toinen jäi juuri lomalle. Eli meitä ei ole montaa jotka töihin pääsee..

Jännä miten paljon voi niin pieni asia harmittaa.. Lukijoista yksi hävinnyt johonkin. Pari päivää sitten oli 47 lukijaa bloggerin kautta, nyt 46. Mihin lie mennyt. En silti edes kuvittele että nuo kaikki lukijat edes huomaisi postauksia, ei ihan kaikki varmaan niin paljon blogeja lue kuin esimerkiksi minä? Mutta silti tuntu aika tylsältä. No silti, tuo lukijoiden määrä on iso, ja kaikkein eniten mua kyllä lämmittää se kun muutamat murut jaksavat kommentoidakin :) Tosiaan 50 bloggerlukijan tullessa täyteen laitan arvontaa pystyyn, ja muutenkin viimeistään tuolla synttäripäiväni tienoilla vaikkei lukijoita olisikaan vielä niin paljoa.. :D

Syyskuun 11 tulee itselle siis yksi vuosi lisää mittariin, sähköpostiosoite löytyy sivupalkista jos haluaa vaikka lähettää kortin. Tai lahjan vaikka postissakin. ;D (vinkvink)
Niin siis mähän täytän nyt 24. Älkää vaan katsoko mun nimimerkkiä.

Joka tapauksessa arvonta tulee ennemmin tai myöhemmin!

Muhun tää lakkaus nyt ei oikein uppoa taas, mutta en tiedä onko vika siinä ettei mulla oikein ole silmää aksenttikynsiin, vai eikö ne kerta kaikkiaan ole mun juttu? Ilman olis ainakin tässä tapauksessa parempi joka tapauksessa, oli niin tai näin..



No, ei tämä nyt oo mikään ihmeellinen taas tällä kertaa oli aksenttikynsiä tai ei. Kai tällä nyt menee taas pari päivää. Käytetyt lakat Essien Blanc sekä Strawberry shortcake, Maybelline Colorama Wine Shimmer, ja Jolly Jewelsit 102 ja 108.
Eli tavaraa riittää. Blanc siis tietty alinna, ettei tarvitse kauheasti tuota mansikkatorttua (?) kerrostaa.  JJ 102 tyvissä, wine shimmeriä kerros ja hiukan lisää jollyä. Meneepä monimutkaiseksi. Nimettömissä koko kynnellä molempia Jolly Jewelsejä päällekkäin.

Tuo vaaleanpunainen essie on kyllä aika söpö, onko tuo nyt sitten frost? Enpä hoksannut pelkiltään ottaa siitä kuvaa. Ois vaan kiva jos tossakin ois suomisuti, vähän ärsyttävä tuo kapea..

Kertokaas joku mulle millainen on hyvä aksenttikynsi? Miten paljon sen pitää muiden mielestä erottua, ja millä lailla? Entä värimaailma?



8 kommenttia:

  1. Ai sä huijjaat meitä nimimerkillä.. :) ei tollanen peli vetele.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe :D Minähän oon täyttäny 24 jo kolme kertaa :D

      Poista
    2. :D Se on hyvä.. :)
      ai muiltakin on yksi lukija kadonnut, voi olla että joku on vaan lopettanu blogien seuraamisen..

      Poista
    3. Sama mullekki tuli mieleen, just tänään luin jonkun muunkin menettäneen lukijoita.. No mut toisaalta, yleensä mun postaukset kerää näyttökertoja sen puolet vähemmän mitä lukijoita on, ja niistäkin osa tulee facebookista et paha lähteä analysoimaan :D Varmaan sittenki ku arvonnan järkkää niin puolet sen vuoksi liittyneistä haihtuu ku arvonta ohi xD

      Poista
  2. Tiedän miltä tuntuu, multakin hävis yks lukija. :/ Tosin mulla heitä vasta 11, enkä edes oo varma että lukeeko kaikki.

    Toivottavasti et tuu myös pahemmin flunssaan, tiedän mimmosta toi homma on töiden vuoksi ! :/ paranemisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, eköhän tää tästä, huomenna on iltavuoro ni saa nukkua pitempään... Sit onkin yks ruhtinaallinen vapaa :D No mut mua ei saa hevillä pidettyä töistä pois, sen verran ahne olen.. :D

      Poista
  3. Muakin aina sapettaa ihan suunnattomasti, jos huomaan edes yhden lukijan häipyneen. "Mikä mun blogissa on vikana??" tmv. :D Vaikka nythän siinä on vikana se, etten ole postaillut pitkään aikaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä ainakaan poista blogia listaltani vaikkei postauksia joskus tuliskaan.. :D Sit en ainakaan huomaa postauksia, ei se multa pois ole että listalla on joku harvemminkin päivittyvä :)

      Poista

Saa kommentoida!