sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Miittipostaus, osa 1

Pikapikaa esimakua... :)
Eli lauantaina oli turun ja lähialueen kynsiharrastajien kynsimiitti, mihin minulla oli ilo osallistua :) Ihan ensin siis ooooikein iso kiitos järjestäjille, talon emännälle ja muille osallistujille, oli kiva päivä!
Aurinkokin paistoi, vaikka oli siellä silti muutama vilukissa.. itse tarkenin kuitenkin ihan hyvin :P

Ensin muutamat käpälät ringissä, saman tyylisiä kuvia on nähty viime aikoina monessa blogissa miitteihin liittyen, pitihän siis tässäkin kokoontumisessa apinoida :P Ihanat kynnet kaikilla!


Eli grillailua ja letunpaistoa oli ohjelmassa, ja tietenkin kirppistelyä, sponsoripussukat ja pientä arvontaa. Ihan kivoja juttuja sain ja ostin, niistä lisää seuraavaan postaukseen.. :)
Tietysti päivä piti sisällään muutakin höpöttelyn aihetta, kaikesta maan ja taivaan väliltä. Hurjan mukavaa porukkaa, kivasti tuntui pääsevän mukaan juttuihin vaikken tuntenut yhtäkään ihmistä sieltä ennestään. 

Nappasin vielä auringossa omista kynsistä kuvan.


Illalla piti vielä alkaa pieniin paikkailuhommiin, jossain olin kynteni rikkonut.. peukalossa pieni halkeama kynnen reunassa, näytti uhkaavasti suuntaavan ihan kynsipedin rajaa pitkin.. Onneksi huomasin ennen kuin tarttui mihinkään, olisi voinut hiukan kirpaista.. Lakat pois siis peukusta, teepussi ja kynsiliima käyttöön.. Hiukkasen epätasaiseksi jäi, pitää kai hiukan viilailla vielä pintaa kunhan nämä lakat poistaa.. No, kun pysyy vaan ehjänä. Ekaa kertaa teepussipaikkailua testailin niin vähän piti ohjeita hakea.. Ja tuli muuten huomattua että on tuo kynsiliima aika tujua tavaraa.. Meinasi muutakin liimautua kuin teepussipaikka kynteen.. :D 
Jos jollakulla on idioottivarmoja ohjeita teepussipaikkaukseen niin saa kertoa! Onneksi ei hirveän usein tämmöisiä haavereita tarvitse korjailla..




2 kommenttia:

  1. http://miraclesnails.blogspot.fi/2013/06/kynsi-lohkesi-purukumilla-me-paikkaamme.html
    Ei se idioottivarma ole, mutta mulla on nyt kaksi viikkoa kynsi pysynyt ehjänä ja lohkeama oli siis tosi iso. Vaihtelin materiaaleja ja suosittelen tuota nauhaa, huomattavasti helpompi käyttää kuin teepussi. Se on ohuempi ja menee kahdella aluslakkakerroksella piiloon jonka jälkeen voi jo lakata, ihan pikkasen piti vaan viilata. Teepussi vaatikin paljon viilaamista. Ja kynsi sitten lakkojen kanssa on melko ällöttävän paksu. Mula yhdellä paikkauksella kynsi pysyy kunnossa 2-3 päivää ja sitten pitää vaihtaa vermeet. Kasvaisi nyt pian että saisin lyhentää kynnet ja pääsisi paikkailusta eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, kiitos :)
      Pitääpä tutkia tuota nauha-asiaa! Hyvä muuten että linkkasit, jossain vaiheessa olin ton postauksen lukenut mutta nuo jälkikäteen lisätyt merkinnät oli menneet ohi :) Mutta saa nähdä miten tämä paikka pitää, yritin kyllä saada sinne halkeamaankin sitä liimaa hiukan menemään, oli hiukan vaikeaa vaan kun oli ihan millin pari vasta haljennut onneksi. Huomasin haaverin tosiaan kun lakka päällä oli lohjennut.

      Poista

Saa kommentoida!